Kuva: AOP

Britney Spears vaatii oikeudelta holhouksen poistamista - 'Isä haluaa hallita koko omaisuutta'

05.11.2020 17:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elokuussa oikeus päätti pitää isän Britney Spearsin holhoojana.

Uutisoimme elokuussa, että kalifornialaisoikeus päätti pitää Britney Spearsin, 32, isän Jamie Spearsin tyttärensä holhoojana. Britney Spears haki edunvalvonnan siirtämistä pysyvästi, mutta oikeus päätti olla muuttamatta vuonna 2007 tehtyä järjestelyä. Fanit olivat asiasta raivoissaan ja sosiaalisessa mediassa onkin syntynyt #FreeBritney-liike, jossa vaaditaan Britneyn "vapauttamista" isänsä hallinnasta.

Nyt useat mediat Yhdysvalloissa, kuten The Blast -julkaisu, uutisoi, että Spears on jälleen samalla asialla. Dokumenttien mukaan Spears ei ole tyytyväinen isänsä holhoukseen ja vaatii sen purkamista.

Britney Spears muun muassa syyttää dokumenttien mukaan Jamies Spearsia uuden managerin palkkaamisesta, mistä isä ei ollut kertonut tyttärelleen mitään. Poppari myös sanoo, että "isä haluaa hallita koko omaisuuttani".

Britney Spears on taistellut elintilastaan jo pitkään. Aikaisemmin Spears muun muassa voitti oikeustaistelussa, jonka ansiosta hän saa palkata oman edustajan.

Jamie Spearsin mielestä Britneyllä ei ole tarpeeksi henkisiä voimavaroja huolehtiakseen itsestään ja omista päätöksistään.

Huolestuneita kommentteja viime aikoina kerännyt pop-tähti kertoi vastikään olevansa kunnossa, mutta fanit eivät asiaa uskoneet.

Lue myös: Britney Spears sanoi olevansa kunnossa, fanit eivät uskoneet: "Silmäsi kertovat aivan muuta"

Lue myös: Britney Spears käyttää kymmeniä tuhansia yksityiskokkiin - myös isälle huima summa joka kuukausi

Lue myös: Oikeus päätti, että Britney Spearsin isä jatkaa tähden edunvalvojana - fanit raivoissaan

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat