Kuva: AOP

Kourtney Kardashianin eksä vietti aikaa 19-vuotiaan mallin kanssa - ystävä kiistää romanssin

09.11.2020 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Huhut romanssista alkoivat halloween-viikonloppuna.

Ex-parin Kourtney Kardashianin, 41, ja Scott Disickin, 37, lämpimistä väleistä on uutisoitu pitkin kesää ja syksyä, ja fanit ovat toivoneetkin, että pari palaisi vielä yhteen.

Disick on kuitenkin yhdistetty viime aikoina  24-vuotiaaseen malliin Bella Banosiin. Kyseinen deittailu ei kuitenkaan kauaa kestänyt ja nyt Disick on viettänyt halloweenin, sekä käynyt syömässä, yhdessä 19-vuotiaan Amelia Hamlin kanssa. Hamlin työskentelee muun muassa mallina ja näyttelijänä.

Tarkkasilmäiset fanit olivat huomanneet, että Hamlin oli ollut Disickin käsipuolessa ensin suurissa halloween-juhlissa, ja nyt molemmat heistä olivat Hollywood Life -julkaisun mukaan jakaneet kuvat samalta ruokapöydältä. Disick oli kirjoittanut kuvaan "Rakkaani" ja Hamlin taas "perheillallinen".

Amelia Hamlin on näyttelijä Lisa Rinnan tytär. Rinna on tääs hyvä ystävä Kris Jennerin kanssa, ja Jenner on Kourtney Kardashianin äiti.

Vaikka sosiaalisessa mediassa on spekuloitu Hamlinin ja Disickin romanssia, on kaksikkoa lähellä oleva "ystävä" paljastanut Hollywood Lifelle, että Disick ja Hamlin eivät deittaile.

- He ovat vain ystäviä ja pitävät siitä, että voivat viettää aikaa yhdessä. Mitään romantiikkaa ei ole ilmassa.

Kuvia Hamlinista näet alta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Kourtney Kardashian yhteiskuvissa Scott Disickin kanssa, fanit ihastuivat: "Yritätkö rikkoa internetin?"

Lue myös: Scott Disickin huhutaan deittailevan nuorta mallia - fanit hyökkäsivät naisen sometiliin

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat