Kuva: Senja Rapila

MTV: Salkkareihin palaava Jarmo Koski paljastaa, mikä on muuttunut eniten sarjan tekemisessä

28.11.2020 14:45 - Henna Koste

Jarmo Koski nähtiin Seppo Taalasmaana myös suosikkisarjan ensimmäisessä jaksossa.

Näyttelijä Jarmo Koski, 69, on tehnyt monipuolisen uran näyttelijänä, mutta hänet tunnetaan ennen kaikkea Salatut elämät -sarjan hyväsydämisenä Seppona. Rakastettu hahmo tekee paluun jälleen Pihlajakadulle. Koski kertoo MTV:n haastatelussa, että on saanut sarjasta poissaollessaan paljon kyselyjä, koska hänet nähdään taas ruudussa. Näyttelijä kertoo, että hän kohtaa sarjaa ja Seppoa koskevia kysymyksiä muutenkin varsin usein. 

- Ihan päivittäin. Ihmiset ovat uteliaita ja haluavat tietää. Ystävällisiä ihmisiä, jotka olisivat mielellään selvillä asioista, Koski hymyilee. 

Entä onko Koski seurannut sarjan käänteitä poistuttuaan Salatuista elämistä?

- Kunhan nyt tuottaja ei kuule, en mä oikein ole katsonnut, Koski sanoo. 

Alusta asti mukana ollut Koski huomaa myös merkittävän muutoksen sarjan tekemisessä. 

- Kyllä tässä on teknisesti muuttunut se, että kamerat ovat eri lailla. Ei mennä samalla tavalla kohtaus kerrallaan, vaan se on hiukan toisella tavalla. En mä saa paljastaa tietenkään näitä teknisiä yksityiskohtiakaan, mutta se on hiukan muuttunut. Tietysti tekniikkakin on kehittynyt näissä parissa kymmenessä vuodessa aika paljon. Sekin on tuonut siihen uutta. Minusta parempaan suuntaan koko ajan mennään, Koski sanoo. 

Katso koko haastattelu alta. 

MTV: Vili, 5, halusi Seppo Taalasmaa -kaljun parturissa ja äiti suostui - lopputulos hurmaa somessa

Lue myös: Oudoin tilanne, jossa "Salkkarit-Seppo" on tunnistettu ulkomailla? Näyttelijä muistelee 

Kilpailut

Uusimmat