Kuva: AOP

Star Warsien myyminen Disneylle oli elokuvien luojalle kivulias paikka - "Ainoa oikea ratkaisu"

08.12.2020 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

George Lucas aloitti työskentelyn luomansa Star Wars -universumin parissa jo 70-luvulla.

Kahdeksan vuotta sitten Star Wars -universumin omistava Lucasfilm-yhtiö myytiin viihdejätti Disneylle neljän miljardin dollarin, eli noin 3,3 miljardin euron, hintaan.

Lucasfilmin perustaja ja Star Warsien luoja George Lucas, 76, on kertonut nyt kirjailija Paul Duncanin, että päätös myymisestä oli "todella kivulias."

- Tuohon aikaan olin aloittamassa seuraavaa trilogiaa: Juttelin näyttelijöille ja aloitin valmistelut. Minulle oli myös siunaantunut tytär vaimoni kanssa. Siihen menee 10 vuotta, että saa tehtyä yhden trilogian ja olin 69-vuotias, joten kysymys oli: Teenkö tätä loppuelämäni ajan? Haluanko käydä koko jutun jälleen läpi? Lopulta tajusin, että haluan kasvattaa tytärtäni ja nauttia elämästäni, Lucas sanoi ja jatkoi:

- The Empire Strikes Back ja Return of the Jedi -elokuvissakin yritin pysyä välillä poissa, mutta se ei onnistunut. Olin mukana joka ikinen päivä. Olen sellainen, joka haluaa vaikuttaa kaikkeen.

Star Warsit olivat Lucasin elämäntyö, jonka hän aloitti jo 70-luvulla.

- Olen viettänyt Star Warsien parissa 40 vuotta ja siitä luopuminen oli todella kivuliasta. Mutta se oli myös ainoa oikea ratkaisu.

Lue myös: Fani tulistui Star Wars -ohjaajalle - Yodan ääninäyttelijä päätyi puolustamaan

Lue myös: Liam Neeson tuskin palaa Star Warsiin - "Totta puhuen, en ole seurannut niitä"

Lähde: Indiewire

Kilpailut

Uusimmat