Kuva: AOP

Laulaja Sian elokuvaprojekti tyrmättiin jo trailerin perusteella - "Älä edes julkaise tätä"

04.01.2021 19:15 - Iiro Myllymäki

Sia on vastannut kritiikkiin siitä, että autistisen teinitytön pääroolin näyttelee ihminen, joka ei ole autismin kirjolla.

Laulajana ja lauluntekijänä parhaiten tunnettu Sia Furler, 45, on ohjannut ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Music. Elokuva saa ensi-iltansa tammi- tai helmikuussa maasta riippuen, mutta se on saanut jo runsaasti negatiivista huomiota osakseen. Elokuva kertoo autistisesta Music-nimisestä teinitytöstä, joka päätyy huumeita myyvän siskopuolensa Zun hoiviin. Kritiikkiä on kohdistettu erityisesti siihen, että elokuvan autistista päähahmoa esittää Maddie Ziegler, 18, joka itse ei ole autismin kirjolla. Siaa syytetään ableismista, millä tarkoitetaan fyysisesti tai psyykkisesti vammattomien ihmisten vammaisiin kohdistamaa syrjintää ja alentavaa suhtautumista. Ableismin käsitteellä voi viitata autistisiin ihmisiin suhtautumiseen, vaikka autismia ei määritelläkään kehitysvammaksi.

Elokuvan marraskuussa julkaistuun traileriin on tullut monia kommentteja, joissa autismin kirjolla olevat ovat nostaneet esiin roolituksen ongelmallisuuden ja myös elokuvan visuaalisten ärsykkeiden voimakkuuden.

Olen autistinen, ja tämä näyttää oudolta ja saa oloni epämukavaksi.”

”Me emme ole maagisia. Me emme ole stereotyyppejä. Olemme ihmisiä. Olemme kaikki erilaisia, joten miksi autistiset erilaisuudet käännetään usein stereotyypeiksi? Ei sitä tarvitse jotenkin juhlistaa, että elän elämääni.”

”Tämä on niin stereotypioita vahvistavaa. Älä edes julkaise tätä.”

Monien vuosien yhteistyö

Sia ja Maddie Ziegler ovat tehneet jo vuosien ajan yhteistyötä musiikkivideoissa ja live-esiintymisissä. Monet muistavat esimerkiksi vuoden 2014 Chandelier-hitin musiikkivideon, jossa Ziegler esiintyi tanssijana ja sai ylistystä suorituksestaan. Sia on kommentoinut roolituskohua The Sunday Project -ohjelmassa.

- Kyse ei ole ableismista, tai on kyse ehkä siitäkin. Enemmän kyse on nepotismista, koska en pysty tekemään mitään projektia ilman häntä, enkä haluaisikaan, Sia sanoo.

Sia on kertonut suhtautuvansa Maddie Ziegleriin kuin tyttäreensä.

Sia on kertonut tehneensä paljon taustatyötä elokuvaa varten ja konsultoineensa autistisia ihmisiä, jotta elokuvasta tulisi totuudenmukainen.

- Elokuva on rakkauskirje huolehtijoille ja autismiyhteisölle. Minulla on oma tapani nähdä tämä yhteisö, ja mielestäni tällainen tapa ei ole ollut paljon edustettuna. Jos tämä tekee minusta paskan ihmisen, olkoon. Tarkoitusperäni ainakin ovat mahtavat, Sia on kommentoinut.

Sia kertoo, että lasten oppimisvaikeuksiin ja mielenterveysongelmiin keskittyvä Child Mind Institute on antanut elokuvalle siunauksensa sen nähtyään ja että sen mukaan Ziegler on ”100-prosenttisen uskottava roolissaan”.

Music-elokuvan päärooleissa nähdään myös Kate Hudson ja Leslie Odom Jr.

Monet ovat kokeneet, ettei Sia ole ottanut hänelle kohdistettua kritiikkiä tosissaan. Nainen on puolustanut roolivalintaansa sekä haastatteluissa että Twitterissä.

- Tämä ei ole dokumentti. Kate ei ole oikeasti huumediileri eikä Leslie ole Ghanasta kotoisin, Sia on myös sanonut.

Lue myös: Laulaja Sia suojeli lapsitähteä - esti tapaamasta raiskauksesta tuomittua elokuvamogulia

Lue myös: Laulaja Sia syyttää Transformers-tähteä patologiseksi valehtelijaksi: 'Pysykää kaukana hänestä'

Lähteet: Metro, Variety

Kilpailut

Uusimmat