Kuva: All Over Press

Frasier tekee vihdoin paluun? Kuvaukset suunniteltu aloitettavaksi tulevana kesänä

07.02.2021 11:45 - Senja Rapila

Vuosien 1993-2004 suosikkisarja saattaa jatkua pikemmin kuin luuletkaan.

Klassikkosarja Frasier on mitä ilmeisimmin tekemässä paluuta, uutisoi TV Line. Sarjaa alkaa uudelleen tuottamaan tiettävästi Paramount+.

Yhtiö ei ole kommentoinut vieläkään julkisuudessa asiaa, mutta huhut sarjan jatkumisesta ovat pyörineet jo vuodesta 2018 lähtien. Tuolloin paljastettiin, että sarja jatkuisi täysin eri kaupunkiympäristössä. Sarjan päätähti Kelsey Grammer myös pohti tuolloin, pystyisikö jatko-osa saavuttamaan saman tason kuin aiempi tuotanto.

- Minun pitää varmistaa, että siitä tulee mahtava show. Jos se ei ole mahtava, emmekä kuule pitsausta joka räjäyttää tajuntamme, se ei todennäköisesti tule tapahtumaan, Grammer kommentoi vuonna 2018 tuotannon aloittamista.

TV Linen lähteiden mukaan Frasierin uusien tuotantokausien kuvaaminen pystyttäsiin aloittamaan jo tulevana kesänä, sen jälkeen kun Grammer saa edellisen tuotantoprojektinsa finaaliin. Tämä kuitenkin riippuu haastatellun lähteen mukaan monesta tekijästä, onnistuuko sarjan aloitus ylipäätänsä. Toivottua kuulemma olisi, että sarjaan saataisiin mukaan vanhat tutut tähdet: David Hyde Pierce, Jane Leeves sekä Peri Gilpin.

Yli 37 Emmy-palkintoa voittanutta suosikkisarjaa esitettiin 11 tuotantokauden verran vuosina 1993-2004.

(kuva: All Over Press)

(kuva: All Over Press)

Lue myös: Amanda leipoi kakun Gordon Ramsayn naamasta - huippukokilta täystyrmäys

Lue myös: Leonardo DiCaprion rantahuvilan sisustus yllätti sisustussuunnittelijan: "Kaikkialla oli Titanicia"

Lue myös: Näyttelijätähti muistelee kaiholla ex-poikaystäväänsä Heath Ledgeriä: "Hän oli erityislaatuinen"

Lähde: TV Line

Kilpailut

Uusimmat