Kuva: AOP

Gigi Hadid paljastaa, miksi näyttää nykyään punaisen maton kuvissa erilaiselta kuin ennen

09.02.2021 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Hadidin mukaan kaikessa on kyse meikin voimasta.

Huippumalli Gigi Hadid, 25, paljastaa tuoreella YouTube-videolla saaneensa kuulla usein muuttuneesta ulkonäöstään. Hadidin mukaan moni on verrannut vuosien takaisia kuvia nykyisiin ja todennut muun muassa, että Hadidin nenä näyttää erilaiselta.

Hadid kiistää tehneensä koskaan kasvoilleen leikkauksia tai muita toimenpiteitä. Sen sijaan hän painottaa meikin voimaa.

- Uran alkuaikoina meikkasin usein punaiselle matolle itse. Minulla ei ollut meikkaajaa, jolle soittaa. Se, että nykyään näytän erilaiselta, johtuu meikistä. Olen oppinut varjostamaan oikeista kohdista sekä laittamaan aurinkopuuteria toisaalle. Se, on asia, joka pitää vain oppia, hän kertoo videolla.

- Ihmiset luulevat, että olen ottanut kasvoihini täyteaineita, mutta en ole. Nämä posket ovat olleet minulla syntymästä saakka.

Voguen julkaisemalla videolla hän näyttää omat niksinsä kasvojen varjostamiseen. Kyseisen videon pääset katsomaan kokonaisuudessaan alta.

Alla näet kuvat Hadidista vuosina 2014 sekä

Hadid vuonna 2014 (kuva: AOP)

Hadid vuonna 2019 (kuva: AOP)

Lue myös: Gigi Hadid paljasti vihdoin tyttärensä nimen

Lue myös: Gigi Hadid paljasti hetken, jolloin sai tietää raskaudestaan: "Olin todella pahoinvoiva"

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat