Kuva: AOP

Brian Austin Green jakoi romanttisen kuvan eksänsä Megan Foxin kanssa naistenpäivän kunniaksi

09.03.2021 16:15 - Iiro Myllymäki

Megan Fox haki avioeroa Brian Austin Greenistä viime vuonna.

Näyttelijä Brian Austin Green, 47, jakoi maanantaina naistenpäivän kunniaksi useita kuvia sosiaalisessa mediassa. Kuvilla hän teki kunniaa paitsi nykyiselle kumppanilleen Sharna Burgessille, 35, myös ex-kumppanilleen Megan Foxille, 34.

Green jakoi Instagramin tarinoissaan hänestä ja Foxista otetun yhteiskuvan. Kuvassa kaksikko on romanttisesti kietoutuneina toisiinsa rannalla.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!” Green kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Hän jakoi päivän aikana Daily Mailin mukaan kuvia myös kahdesta muusta ex-naisystävästään, nykyisestä naisystävästään ja äidistään.

Megan Fox haki avioeroa Brian Austin Greenistä marraskuussa. Pari ehti olla naimisissa yli kymmenen vuoden ajan, ja heillä on kolme yhteistä lasta. Viimeisintä avioerohakemusta ennen Fox oli hakenut avioeroa jo kahteen otteeseen mutta molemmilla kerroilla vetänyt hakemuksen pois.

Megan Fox seurustelee nykyään muusikko Machine Gun Kellyn, 30, kanssa. Brian Austin Green puolestaan seurustelee tanssija Sharna Burgessin kanssa.

Lue myös: Megan Fox hakee avioeroa - on seurustellut jo kuukausien ajan muusikkorakkaansa kanssa

Lue myös: Megan Fox suuttui ex-miehelleen eikä säästellyt sanojaan - "Lapsia ei ole vaikea poistaa kuvista"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat