Kuva: AOP

Seurapiiritähti Paris Hiltonista haluttiin tehdä seksinukke - "Se oli pelottavaa"

12.03.2021 12:15 - Roy Kokkonen

Paris Hiltonin suosion ollessa huipullaan hän sai mitä oudoimpia tarjouksia. Seurapiiritähti paljastaa, että hänen nimellään oltaisiin haluttu myydä muun muassa säilykepapuja - ja seksinukkeja.

Moni julkisuuden henkilö saa merkittävän osan tuloistaan fanituotteiden myynnistä. Sen vuoksi vuosien varrella on nähty mitä moninaisempia fanituotteita. Esimerkiksi rockbändi Kiss myi aikanaan bändin logolla varustettua ruumisarkkua.

Myös 2000-luvun alkupuolella suosionsa huipulla paistatellutta Paris Hiltonia, 40, on vuosien varrella houkuteltu monenlaisiin tuoteyhteistöihin. Hilton paljastaa amerikkalaistubettaja Sean Evansin videolla järkyttävimmän tarjouksen, minkä hän on ikinä saanut.

– Eräs yritys halusi tehdä Paris Hilton -seksinukkeja, jotka näyttivät täysin minulta, Hilton kertoo.

– Olin heti, että tämä on viimeinen asia, mitä haluan tehdä. 

Tähti ei olisi voinut kuvitellakaan, että joku olisi ehdottanut moista.

– Se oli ehdoton ei. En voi uskoa, että he kysyivät sitä minulta - se oli aika pelottavaa.

Seksinuken lisäksi hän on kohdannut muitakin outoja ehdotuksia. Eräs toinen yhtiö halusi tehdä Paris Hilton -papuja, joita olisi myyty pinkissä säilykepurkissa.

– Sanoin siihen, että pavut eivät oikein sovi tuotemallistooni. En ajatellut myydä ruokaa, hän kertoo huvittuneena.

Suosion hulluina vuosina hän joutui jatkuvan häirinnän kohteeksi. Pakkomielteiset fanit tekivät parhaansa tavatakseen tähden. Moni käytti väärennettyjä henkilöllisyyksiä päästäkseen hänen kotiinsa.

Jotkut myös onnistuivat.

– Kerran tulin kotiini, ja tuntematon mies istui keittiössäni odottamassa minua. Se oli todella pelottavaa. Hän oli sanonut kotiapulaiselleni olevansa ystäväni, Hilton sanoo.

Lue myös: Paris Hilton koki koulussa karmeita asioita - "Teeskentelin kaiken olevan hyvin"

Lue myös: Velour-asut tulivat takaisin, mutta ne puetaan nyt eri tavalla kuin 2000-luvulla - katso

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat