Kuva: AOP

Kauniit ja rohkeat on pyörinyt jo 34 vuotta - Brooken näyttelijä jakoi nostalgisen otoksen someen

24.03.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Katherine Kelly Lang on ollut mukana sarjassa alusta asti.

Kauniiden ja rohkeiden ensimmäisen jakson esittämisestä Yhdysvalloissa tuli kuluneeksi tiistaina 34 vuotta. Sarjan näyttelijät ovat juhlistaneet vuosipäivää, ja esimerkiksi Brooke Loganin näyttelijä Katherine Kelly Lang, 59, on muistellut ensimmäistä kohtaustaan sarjassa. Nainen nähtiin jo suosikkisaippuan ensimmäisessä jaksossa.

Lang on jakanut Instagram-tilillään kuvan kyseisestä kohtauksesta.

”Tämä kuva on ensimmäiseltä kuvauspäivältä. Kohtauksessa Brookea pahoinpideltiin, mutta hän taisteli tiensä vapaaksi ennen kuin hänet olisi heitetty pakettiautoon. Aloitimme sarjan räjähdysmäisesti!” Lang kirjoittaa.

Nainen jatkaa, että sarjan tekeminen on edelleen, 34 vuotta myöhemmin, hauskaa. Päivityksen pääset katsomaan alta tai tämän linkin takaa.

Katherine Kelly Lang on Eric Forresteria esittävän John McCookin, 76, ohella ainoa sarjassa alusta asti mukana ollut näyttelijä.

Kauniita ja rohkeita on esitetty huimat yli 8000 jaksoa. Suomessa sarjaa esittää MTV3, ja täällä sarjan esittäminen alkoi tammikuussa 1992. Sarjassa seurataan Los Angelesin muotimaailman kiemuroita ja Forresterin muotitalon ympärillä tapahtuvaa ihmissuhdedraamaa.

Brooke Loganin ja Ridge Forresterin (Ronn Moss) suhdekiemurat ovat olleet merkittävässä osassa Kauniiden ja rohkeiden historian aikana. (kuva: AOP)

Lue myös: Kauniiden ja rohkeiden seksikohtauksissa erikoinen käytäntö: näyttelijöiden puolisot "stuntteina"

Lue myös: Pornouralle lähtenyt Kauniit ja Rohkeat -tähti julkaisi nimikkoseksilelun - "Ette tule pettymään"

Kilpailut

Uusimmat