Kuva: AOP

Machine Gun Kelly bongattiin mysteerinaisen kanssa - henkilöllisyys selvisi

19.04.2021 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Machine Gun Kelly seurustelee näyttelijä Megan Foxin kanssa ja on kertonut olevansa umpirakastunut.

Räppäri Machine Gun Kelly, 30, on kertonut olevansa umpirakastanut, sillä hän on seurustellut pian vuoden näyttelijä Megan Foxin, 34, kanssa.

Kelly kertoi syksyllä radiopersoona Howard Sternin haastattelussa, että on elämässään ensimmäistä kertaa rakastunut.

-  Tämä on ehdottomasti ensimmäinen kokemukseni oikeasta rakkaudesta. En edes uskonut, että mitään tällaista olisi olemassa. Rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni, mies sanoi.

Monet mediat raportoivat Yhdysvalloissa viime viikonloppuna siitä, että Machine Gun Kelly on bongattu vaaleatukkaisen naisen kanssa. Kaksikko oli muun muassa viettänyt yhdessä iltaa paikallisessa yökerhossa ja tämä oli herättänyt hämmennystä siitä, onko MGK:lla toinen suhde.

(kuva: AOP)

Spekuloinnit ovat kuitenkin loppuneet, sillä Radar Online -julkaisu raportoi, että kyseinen nainen ei ole todellakaan salarakas, vaan räppärin assistentti Olivia Stone.

(kuva: AOP)

Machine Gun Kelly on sen verran tosissaan Foxin kanssa, että hän kantaa kaulassaan jopa Foxin verta. Voit lukea lisää täältä.

Lue myös: Machine Gun Kellylla takanaan raskas vuosi - apu vaikeaan elämään löytyy rakkaudesta

Lue myös: Mallilta hurja väite: "Machine Gun Kelly petti minua Megan Foxin kanssa"

Lue myös: Machine Gun Kellyn rakkauskoru aiheutti hämmennystä: "Suloista vai karmivaa?"

Lähde: Radar Online

Kilpailut

Uusimmat