Kuva: Nelonen / Jukka Alasaari

IL: Big Brotherista tippunut Kelly Kalonji jännitti varsinkin yhden asukkaan kohtaamista

05.05.2021 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Kirjaa ei saa tuomita kannen perusteella. Se tulee olemaan motto, jota tulen käyttämään tosi pitkään, Kalonji kertoo IL:lle.

Vuoden 2013 Miss Helsinki Kelly Kalonji, 33, oli ensimmäinen asukas, joka häädettiin Big Brother -talosta. Kalonji kertoo Iltalehden haastattelussa, että oli pudotuksesta todella yllättynyt.

- Olin todella yllättynyt. Minulla oli sellainen fiilis, että olin sellainen talon emäntä, ja mielestäni tulin kaikkien kanssa toimeen. Siksi mietin eilen, että miten se oli mahdollista että lähdin ensimmäisenä – ja se vähän järkytti kyllä, Kelly sanoo.

Kalonjille huolta aiheutti talossa vallitseva sotku ja siisteyttä rakastava nainen siivosikin talossa paljon. Eräs asia, jota Kalonji jännitti paljon, oli toimittaja Sanna Ukkolan kohtaaminen.

- Hänen tuloaan spekuloitiin paljon jo etukäteen, niin olen lukenut hänen tekstejään. Kun odotin talossa, niin jännitin, että saapuuko hän paikalle. Sitten kun kättelin häntä ensimmäistä kertaa ja tunsin hänen lämpönsä, niin olin todella yllättynyt. Tulimme hänen kanssaan tosi hyvin juttuun.

Kalonji oppikin kohtaamisesta paljon.

- Kirjaa ei saa tuomita kannen perusteella. Se tulee olemaan motto, jota tulen käyttämään tosi pitkään, ex-missi kertoo IL:lle.

Big Brother Suomen poikkeuksellinen kausi kestää 19 päivän ajan, ja häätöjä nähdään peräti neljästi viikossa. Mukana ohjelmassa ovat vielä juontaja-laulaja Sara Forsberg, ex-mäkikotka Toni Nieminen, kirjailija ja yhteiskunta-aktiivi Rosa Meriläinen, tubettajatähti Roni Bäck, yrittäjä Nina Mikkonen, ex-painija Petra Olli, urheiluviihteen monitoimimies Aleksi Valavuori, toimittaja Sanna Ukkola, juontaja Janne Porkka, tubettaja Pinja "Pinkku Pinsku" Sanaksenaho, ex-Salkkarit-näyttelijä Markku Pulli, Aikakoneesta tuttu laulaja Saija "Sani" Aartela sekä ravintoloitsija Seppo "Sedu" Koskinen.

Sarjaa esittää Nelonen.

Lue myös: Big Brother -kisaaja Toni Niemisestä leviää yksi vitsi Twitterissä: "Kohta on kaikki akat paksuna"

Lue myös: Lisätietoja julkkis-BB:stä - ensimmäinen äänestys alkaa heti, mukana myös uudenlaisia kilpailuja

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat