Kuva: AOP

Kendall Jenner paljastaa kärsineensä pahoista paniikkikohtauksista jo vuosia: 'Olin aika huonona'

07.05.2021 09:15 - Emmi Moilanen

Huippumalli on kertonut aiemmin myös pandemian pahentaneen ahdistusoireita.

Huippumalli Kendall Jenner, 25, kertoo Voguen ahdistusta käsittelevässä haastattelusarjassaan kärsineensä paniikkikohtauksista jo vuosien ajan. Asiasta uutisoi muun muassa Mirror. Tuoreessa haastattelussa Jenner pui avoimesti paniikkikohtauksiensa syitä ja seurauksia.

- Aloin saada todella, todella pahoja paniikkikohtauksia kaksi tai kolme vuotta sitten, hän aloittaa.

- Sain kohtauksia keskellä yötä, kirjaimellisesti tunsin sydämentykytyksiä enkä saanut henkeä. Olin aika huonona, hän jatkaa.

Vogue jakoi Instagram-tilillään pätkän haastattelusta. Juttu jatkuu videon alla.

Jenner on aikaisemmin kertonut kärsineensä ahdistuksesta pandemian aikana ja malli on paljastanut myös sen, että sai ensimmäisen paniikkikohtauksensa jo nuorena. Jenner kärsi tuolloin muun muassa hengenahdistuksesta ja kertoi oireista äidilleen, Kris Jennerille.

- Hän vei minut joukolle eri lääkäreitä varmistuakseen, että kaikki oli fyysisesti okei ja niin olikin, Jenner on kertonut aiemmin Good Morning American haastattelussa.

- Kukaan ei ikinä sanonut minulle, että kyseessä on ahdistus. Muutama vuosi sitten oireet palasivat ja sain todella pahoja kohtauksia. Vihdoin sain tietää asiasta, joka minun tarvitsikin kuulla.

Lue myös: "Enemmän kuin upea" - Kendall Jennerin raikas kevätlook sekoitti somen välittömästi

Lue myös: Kendall Jenner suuttui siskoilleen: "Kaikki vain kumartavat Kylielle"

Lue myös: Tunkeutuja yritti päästä Kardashian-klaanin lähelle - ei uskonut kerrasta

Lähde: Vogue, Mirror

Kilpailut

Uusimmat