Kuva: TV2

Tänään tv:ssä: Au pairit matkustavat Irlantiin: "En ehkä lähtisi, jos olisin parisuhteessa"

12.05.2021 07:15 - Emmi Moilanen

Au pairit Irlannissa -sarja starttaa tänään kahden ensimmäisen jakson voimin.

Tänään TV2-kanavalla starttaa Au pairien kahdeksas tuotantokausi, Au pairit Irlannissa, kahden ensimmäisen jakson voimin. Matkaan lähtevät Ada, Nea, Luna ja Igi. Tuoreella tuotantokaudella seurataan au pairien elämää poikkeuksellisissa olosuhteissa sillä lastenhoidon lisäksi arkea sävyttää maailmaa kurittava pandemia. Ensimmäisen jakson alussa nähdään kuinka Ada ja Luna saapuvat jännittyneinä lentokentälle.

- Ihanaa, kun vihdoin pääsee lähtemään eikä tarvitse enää odottaa vaan pitää suorittaa, Ada iloitsee.

Lisämausteensa jännitykseen tuo myös pandemian aikaiset matkustusjärjestelyt.

- Tuo kymmenen päivän karanteeni on vähän jännää, en tiedä mitä teen sen kymmenen päivän ajan, Luna pohtii.

Yhdessä matkaan lähtevät myös juhlimista rakastava Nea ja sirkustaiteilija Igi. Heti matkan alussa jännitystä aiheuttavat au pairien erilaiset lähtökohdat ja intressit reissuun lähtemiselle. Nealle selviää, että Igi on ollut parisuhteessa tyttöystävänsä kanssa kahden vuoden ajan.

- En ehkä lähtisi, jos olisin parisuhteessa, Nea toteaa.

- Hän seurustelee ja minä olen ihan lähdössä sinkkuna bilettämään. Hän on lähdössä katselemaan maisemia ja on parisuhteessa ja on pienistä lapsista kokemusta. Minä olen ihan, että ”bilettämään, jee jee Tinder-treffeille,” hän jatkaa.

(kuva: TV2)

Au pairit Irlannissa

Yle TV2

Klo 20.00 ja 20.28

Lue myös: Poikkeuksellinen Au pairit -kausi alkaa pian - kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä ruudussa näyttää

Lue myös: Yle: Tosi-tv-osallistujat saavat vain satasia palkkiota - sopimusrikosta kymmenien tuhansien sakko

Kilpailut

Uusimmat