Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Pamela Tolan ohjaama hulvaton komediaelokuva, jossa ikä on vain numero

14.06.2021 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Teräsleidit-elokuva julkaistiin viime vuonna.

Tänään tv:ssä nähdään viime vuonna julkaistu Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit-elokuva.

Elokuvassa 75-vuotias Inkeri on lyönyt miestään Tapiota paistinpannulla päähän ja suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Loppuelämän mittainen vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää. Ikä kun on vain numero.

Yksi elokuvan tähdistä on Pirjo Lonka, joka kertoi viime vuonna Voice.fi:n haastattelussa, että idea elokuvasta sai hänet heti innostumaan.

-  Olin alusta asti tämän fani. Tuollaiset naiset ja heidän ammattitaito - sanoin, että miten voi olla mahdollista, että tämä on ensimmäinen kerta? Eiväthän he ole olleet missään piilossa. Joku keksii vain, että tällaista ammattitaitoa on olemassa, eikä se vähennä nuortenkaan ammattitaitoa. Miksei käytetä kaikkea talenttia, mitä on? Lonka totesi

Pääosissa Lonkan lisäksi leffassa nähdään muun muassa Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Heikki Nousiainen, Samuli Niittymäki ja Jani Volanen.

Trailerin näet alta tai tästä.

Teräsleidit

Ava

21.00

Lue myös: Salkkareistakin tutun Ilona Chevakovan toive toteutui, kun Pamela Tola soitti: Olin tippa linssissä

Lue myös: Näyttelijä Pirjo Lonka yllättyi tuoreimman leffaroolinsa teemasta: "Miten voi olla mahdollista?"

Lue myös: Dome Karukoski paljastaa, kuinka tutustui Pamela Tolaan: 'Hän oli ainoa, joka suostui mukaan'

Kilpailut

Uusimmat