Kuva: AOP

Salma Hayek joutui harjoittelemaan kiroilemista uutuusleffaa varten - hyvästä syystä

19.06.2021 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hitman´s Wife´s Bodyguard -elokuva on nyt julkaistu.

Vuonna 2017 julkaistiin The Hitman´s Bodyguard -elokuva, jota tähdittivät Ryan Reynolds, Samuel L. Jackson sekä Salma Hayek. Elokuva kertoo palkkamurhaajasta, joka palkkaa itselleen henkivartijan oikeudenkäyntiä varten.

Nyt toimintakomedia on saanut jatkoa, sillä tuttu kolmikko palaa valkokankaille Hitman´s Wife´s Bodyguard -leffassa.

Elokuvassa kuullaan melkoinen kokoelma kirosanoja ja Salma Hayek, 54, kertoikin The Tonight Show -ohjelman haastattelussa, että joutui harjoittelemaan rumien sanojen päästämistä - varsinkin, kun kohtauksissa vastassa on Samuel L. Jackson, jolta kiroilu tulee varsin luonnostaan.

Nämä hetket jännittivät Hayekia etukäteen.

- Olin kuin Robert De Niro Taxi Driver -elokuvassa, kun harjoittelin kirosanoja peilin edessä. Minun piti kuitenkin puhua rumasti Samuelin edessä ja se oli hieman pelottavaa, Hayek nauroi.

- Kerran 13-vuotias tyttäreni Valentina huomasi harjoitteluni ja huusi "Äiti!". Sanoin heti, että en se ole minä, vaan Sonia. Nyt voin käyttää tuota tekosyytä aina, kun sanon jotain, mitä ei pitäisi, tähti jatkoi.

Sonia on Hayekin roolihahmo Hitman´s Wife´s Bodyguard -leffassa. Elokuvan trailerin näet alta tai tästä.

Lue myös: Ryan Reynoldsin uutuuselokuvan traileri herätti hilpeyttä - varsinkin yhdestä syystä

Lue myös: Salma Hayek uskoi menehtyvänsä koronaan - "Sanoin lääkärille, että kuolen mieluummin kotona"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat