Kuva: Lauri Kujanpää

Laulaja Irinalla oli koronan myötä uralleen myös B-suunnitelma

12.07.2021 19:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Irina ajatteli voivansa hakeutua koulutustaan vastaaviin töihin, jos koronarajoitukset olisivat jatkuneet kesän yli syksyyn.

Korona-aika teki suuren loven monen keikkailevan muusikon lompakkoon, kun keikkailu oli pitkään täysin jäissä. Suosikkilaulaja Irina, 46, kertoo Radio Novan Kesäaamut -ohjelmassa, että hänellä oli tavallaan b-suunnitelma olemassa, jos koronan myötä tulleet keikkailurajoitukset olisivat jatkuneet vielä pidempään. Nainen on koulutukseltaan lastentarhanopettaja.

- Olen tavallaan tehnyt plan b:n, kun tälle uralle olen lähtenyt. Mietin, että jos tämä olisi jatkunut kauhean pitkään, niin jo oman päänikin takia olisin ehkä ilmoittanut olevani käytettävissä opettajana tai lastentarhanopettajana sijaisuushommiin, Irina sanoo.

Irina kertoo, että jos esiintymisten tiukat koronarajoitukset olisivat jatkuneet vielä kesän yli syksylle asti, hän olisi todennäköisesti ryhtynyt harkitsemaan opettajahommia tosissaan.

- Varmaan syksyllä olisin ollut käsi pystyssä ilmoittautumassa, että nyt jotain mulle, Irina sanoo.

Laulaja on pohtinut myös lisäkouluttautumista. Psykologian opiskeleminen on alkanut kiinnostaa häntä.

- Olen lukenut sitä aikanaan 15 opintoviikon verran. Sekin kiinnostaisi vähän.

Irina julkaisi viimeisimmän albuminsa Haluun olla yksin viime helmikuussa.

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Johanna Pakonen laittoi asuntonsa myyntiin tulonmenetysten takia: "Koti lähtee nyt alta"

Lue myös: Laulaja Irina ei ole juurikaan huomannut itsestään ikäviä kommentteja - paitsi yhdestä asiasta

Uusimmat