Kuva: AOP

Madonna paljastaa, miten oppi masturboimaan: 'Tajusin, että tältä seksin aikana pitäisi tuntua'

15.07.2021 10:15 - Senja Rapila / senja.rapila@bauermedia.fi

Madonna, 62, on käsikirjoittanut tulevan elämäkertaelokuvansa. Elokuvassa saatetaan nähdä käsikirjoituksen perusteella kohtaus, jossa Madonnalle selviää masturboinnin salat.

Uutisoimme viime syksynä, että Madonnasta, 62, tehdään elämäkertaelokuva. Tuolloin paljastettiin myös, että tähti aikoo itse käsikirjoittaa ja ohjata elokuvan yhdessä tuotantoyhtiö Universalin ja Oscar-palkitun Diablo Codyn kanssa.

Nyt Madonna on antanut pienen maistiaisen käsikirjoituksen tämänhetkisestä sisällöstä omalla Instagram-tilillään. Tuoreella videolla laulaja lukee käsikirjoituksesta roisin pätkän seuraajilleen. Käsikirjoituksesta selviää, että masturboinnin salat avautuivat Madonnalle 19-vuotiaana.

- Eräs tanssijatyttö toi asian huomiooni. Hän kysyi onko minulla poikaystävää. Katsoin häntä kuin hän olisi puhunut arabiaa, Madonna kertoo Instagramiin julkaisemallaan videolla.

- Hän sanoi, ettei syytä minua. Masturbointi on paljon nautinnollisempaa. Masturbointi ei ollut edes käynyt mielessäni. Kysyin häneltä mitä hän tarkoitti. Hän vastasi, että 'Älä vain sano minulle, ettet masturboi!'.

Käsikirjoituksesta selviää, että hän päätti kysyä tanssijatytöltä neuvoja masturbointiin.

- Menin kotiin ja kokeilin sinä iltana sitä. Sain itseni tulemaan ja ajattelin, että nyt tajuan. Tältä seksin aikana pitäisi tuntua. Se tyttö, joka kertoi minulle masturboinnista, oli pelastajani.

Voit katsoa videon alapuolelta.

Lue myös: Madonnan poika David, 15, pukeutui mekkoon ja sai ylistystä äidiltään: "Itsevarmuus on tärkeintä"

Lue myös: Photoshoppasiko Madonna naamansa TikTok-käyttäjän kuvaan ilman lupaa? - "Outoa ja säälittävää!"

Lue myös: Muistatko vielä, miten Borat loukkasi Madonnaa vuoden 2005 MTV-gaalassa? "Alapää paljasti hänet"

Kilpailut

Uusimmat