Kuva: AOP

Huumeista kärynnyt Bam Margera haastoi Jackass-ryhmän oikeuteen - aikoo estää elokuvan julkaisun

10.08.2021 17:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Bam Margeran sai potkut Jackass Forever -elokuvasta huumekäryn vuoksi. Margeran mukaan perusteet olivat väärät. Nyt hän aikoo estää elokuvan julkaisun.

Entinen Jackass-tähti Bam Margera, 41, on haastanut syksyllä ensi-iltansa saavan Jackass Forever -elokuvan tekijät oikeuteen, uutisoi Variety. Hän sai potkut elokuvan teosta käryttyään huumetestissä. Margeran ja muiden Jackass-ryhmän jäsenten välit ovat tulehtuneet pahasti.

Neljännen Jackass-elokuvan sopimukseen oli kirjattu, että Margeran tulee pysytellä kuivilla elokuvan teon ajan. Samalla hän sitoutui säännöllisiin huumetesteihin.

Margera on haastanut entiset Jackass-toverinsa Johnny Knoxvillen, Jeff Tremainen, Spike Jonzen, tuotantoyhtiö Paramount Picturesin ja tv-kanava MTV Networksin oikeuteen. Margeran nostaman oikeusjutun mukaan hänet painostettiin tekemään sopimus, jota hän kuvailee syrjiväksi ja epäinhimilliseksi, ollessaan huumevieroituksessa. 

Hän vaatii oikeudessa miljoonien vahingonkorvauksia, ja että elokuvaa ei julkaista.

Margeran lakimiesten mukaan hän sai potkut elokuvasta väärin perustein. Hän kertoo kärynneensä huumetesteissä Adderall-lääkkeestä, jota hän oli kuitenkin käyttänyt jo usean vuoden ajan tarkkaavaisuushäiriön hoitoon.

Adderall on Yhdysvalloissa ADHD:n ja narkolepsian hoitoon käytettävä amfetamiiniin pohjautuva lääke.

– Studiot ja tuottajat varastivat luovuuteni, sisältöni ja stunttini tehdääkseen tämän elokuvan, antoivat potkut ilman oikeutusta ja kieltäytyvät maksamasta työstäni. Loin tämän sarjan ennen kuin yksikään heistä oli mukana, Margera toteaa lausunnossaan.

Päihde- ja mielenterveysongelmista jo pitkään kärsinyt Margera kertoi potkuistaan jo viime talvena. Toukokuussa hän kirjoitti Instagramissa olevansa hoidossa ja kertoi, että hänen entiset ystävänsä ovat pettäneet hänet.

Jackass-ohjaaja Jeff Tremaine haki Margeralle lähestymiskiellon alkukesästä saatuaan tappouhkauksia mieheltä.

Lue myös: Bam Margeralle lähestymiskielto - Jackass-ohjaaja sai haluamansa

Lue myös: Bam Margera tylyttää Jackass-ystäviään - yksi tähdistä vastasi syytöksiin

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat