Kuva: All Over Press

Britney Spears jakoi yläosattomia kuvia - kertoi myös, miksi halusi tehdä näin juuri nyt

17.08.2021 19:15 - Iiro Myllymäki

Britney Spears kokee, että alastomuus vähentää taakkaa, jota hän on kokenut.

Laulaja Britney Spears, 39, on jakanut Instagram-tilillään yläosattomia kuvia itsestään. Kuvatekstissä nainen kirjoittaa suhteesta omaan kehoonsa.

”Ei, en ole suurennuttanut rintojani tässä viikon sisään enkä myöskään ole raskaana. Minulla on tissit, koska olen ahminut ruokaa”, Spears aloittaa tekstinsä.

Spears kirjoittaa, että hänen näkemyksensä mukaan monet naiset tuntevat konkreettista fyysistä helpotusta pystyessään vähentämään vaatetustaan ja tämä heijastuu olotilaan.

”Kun olo tuntuu paremmalta, ajattelee myös näyttävänsä paremmalta. Minulla on ollut monia esiintymisiä, joissa olen tehnyt näin, ja kauhukseni se ei kuitenkaan liian monena kertana näyttänyt niin hyvältä. Se on helvetin noloa, mutta omassa mielessäni se ainakin tuntui hyvältä”, Spears kirjoittaa.

Spears kertoo, miksi on päättänyt nyt jakaa vähäpukeisempia kuvia.

”Se johtuu siitä, että synnyin tähän maailmaan alasti ja minusta rehellisesti sanottuna tuntuu, että koko maailman paino on ollut harteillani ja se on vaikuttanut siihen, millaisena itseni näen. Halusin nähdä itseni kevyemmässä valossa, alasti”, Spears perustelee.

Spears kertoo, että itsensä näkeminen alasti tai vähässä vaatetuksessa saa hänet tajuamaan, etteivät hänen kokemansa tuska ja vaikeudet määritä häntä.

"Olen nainen. Kaunis, herkkä nainen, jonka tulee katsoa itseään puhtaimmassa muodossaan."

Spearsin päivityksen näet alta tai tästä linkistä.

Kirjoituksensa lopussa Spears vielä kiittelee Free Britney -liikkeen faneja, jotka ovat kampanjoineet sen puolesta, että Spears vapautuisi holhoussuhteensa alaisuudesta. Paljon huomiota viime aikoina herättäneessä tapauksessa on tapahtunut uusia käänteitä, kun 13 vuotta yhtenä Spearsin holhoajista toiminut tähden isä Jamie Spears ilmoitti väistyvänsä tehtävästään. Spears on jo pitkään kamppaillut oikeusteitse sen puolesta, että hänen isänsä saataisiin pois tehtävästä. Spears sanoi heinäkuussa oikeudessa haluavansa, että hänen isäänsä syytetään holhousaseman väärinkäytöstä. Naisen asianajajana aloitti hiljattain Mathew Rosengart, joka sanoo aikovansa tutkia tarkkaan Jamie Spearsin toiminnan koko holhoussuhteen ajalta. Vielä ei ole tiedossa, koska Jamie Spears astuu sivuun holhoajan tehtävistä.

Lue myös: Britney Spears haluaa isälleen lähestymiskiellon, esitti uusia syytöksiä: 'Tämä on silkkaa julmuutta'

Lue myös: "En ole vielä lähelläkään" - Britney Spears vihjaa, etteivät paljastukset holhoustilanteesta lopu tähän

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat