BB-talossa julkistettiin häätöäänestykseen nimetyt!
Big Brother -talossa julkistettiin eilen ensimmäiseen häätöäänestykseen nimetyt. Äänestykseen joutuneiden nimien julkistamisen jälkeen taloon levisi järkyttynyt tunnelma.
Ensi sunnuntaina suoritettavaan häätöäänestykseen nimettiin Aso, Terttu ja Esa A. Big Brotherin kerrottua nimet asukkaat olivat hämmentyneen olotilan vallassa. Nimetyt ottivat tiedot vastaan hiljaisina mutta vakavina.
- Mä arvasin, ei tullut yllätyksenä, Terttu tokaisi oman nimen kuultuaan.
Aso reagoi oman nimensä kuulemiseen ilmeettömänä. Terttu ihmetteli miksi Esa A. oli joutunut nimetyksi.
- Mä olen niin hiljainen, mies vastasi.
Eilen paratiisiin ja slummiin jaetuista asukeista ainoastaan paratiisissa asuvat saivat antaa nimeämispisteitä asukkaille.
(Kuvassa Esa J ja Sami).
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää