Kuva: AOP

Daniel Craig lausui mielipiteensä: "Miksi naisen pitäisi näytellä James Bondia?"

21.09.2021 21:15 - Roy Kokkonen

Bond-tähti Daniel Craigin mukaan naishahmoille pitää kirjoittaa omia, vaikuttavia rooleja. Hän ei lämpene ajatukselle Bondin muuttamisesta naiseksi.

Näyttelijä Daniel Craig, 53, jättää James Bondin roolin, kunhan hänen viides ja viimeinen 007-elokuvansa No Time To Die tulee ensi-iltaan. Spekulaatiot hänen jatkajastaan ovat käyneet jo pitkään kuumana.

Rooliin on ehdotettu näyttelijöitä Tom Hardysta Idris Elbaan. Jotkut olisivat myös valmiita radikaalimpiin uudistuksiin.

Lashana Lynch, 33, näyttelee tulevassa elokuvassa ensimmäistä naispuolista 00-agenttia. Lynchin roolin myötä on herännyt myös ehdotuksia James Bondin uudistamisesta naiseksi.

Lynch itse otti asiaan kantaa hiljattain. Hänen mukaansa seuraava Bond voisi olla mitä tahansa sukupuolta, ikää tai rotua, koska "vaikka kaksivuotias näyttelisi Bondia, kaikki rynnisivät silti teattereihin katsomaan, mitä se kaksivuotias tekisi". Itse hän ei kuitenkaan rooliin halua.

Nyt myös Daniel Craig on osallistunut keskusteluun. Hän kertoo Radio Timesin haastattelussa, että ei toivo jatkajakseen naista.

– Miksi naisen pitäisi näytellä James Bondia, kun sen sijaan pitäisi olla olemassa ihan yhtä hyvä rooli, joka on käsikirjoitettu naiselle? Craig toteaa.

Bond-tuottaja Barbara Broccoli kertoi samaa linjaa edustavan kantansa jo vuonna 2019 Good Morning Britain -aamuohjelmassa.

– Meidän täytyy tehdä elokuvia naisista ja naisten tarinoista, mutta niihin pitää luoda naishahmoja eikä vääntää mieshahmosta naista, Broccoli totesi tuolloin.

Odotettu No Time To Die tulee ensi-iltaan 30. syyskuuta. Elokuva on viivästynyt reilusti sekä tuotannollisten että koronarajoitusten aiheuttamien ongelmien takia.

Lue myös: Uutta 007-elokuvaa tähdittävä Lashana Lynch: 'Seuraava Bond voisi olla mies tai nainen'

Lue myös: Daniel Craig murtui kyyneliin uutuusleffan kuvauksissa - "Mielipiteistäni on ollut paljon puhetta"

Lue myös: Mitä seuraavalta Bond-näyttelijä vaaditaan? 007-elokuvien roolittaja kertoo ankarasta prosessista

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat