Kuva: AOP

No Time To Dien ohjaajan mukaan Sean Conneryn Bond oli raiskaaja - nyt kaikki on toisin

23.09.2021 20:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Pian ensi-iltansa saavan No Time To Dien ohjaaja Cary Joji Fukunaga on ensimmäinen yhdysvaltalainen Bond-ohjaaja. Nyt hän kertoo, kuinka Bondin maailma on päivitetty #MeToo:n jälkeiseen aikaan.

Pian ensi-iltaan saapuvan 007 No Time To Dien ohjaaja Cary Joji Fukunaga on elokuvasarjan historian ensimmäinen amerikkalainen Bond-ohjaaja. Hänen aikaisempia töitään ovat muun muassa hätkähdyttävä Beasts of No Nation ja Emmy-palkitun True Detectiven ensimmäinen kausi.

Bondin takana olevat tuotantoyhtiöt luottavat Fukunagan Bond-näkemyksen yltävän edeltäjiensä jättituottoihin. Samalla koko elokuvateollisuus odottaa siitä piristysruisketta koronaviruksen runnomalle alalle.

The Hollywood Reporterin kansikuvajutussa Fukunaga kertoo, kuinka kirjailija Ian Flemingin 1950-luvulla luomasta brittivakoojan maailmasta on muovattu entistä nykyaikaisempi uuteen elokuvaan. 

– Oliko se Pallosalama (1965) vai Kultasormi (1964), jossa Sean Conneryn näyttelemä Bond periaatteessa raiskaa naisen? Nainen sanoo, että "ei, ei, ei" ja Bond on, että "joo, joo, joo". Se ei kävisi enää päinsä, Fukunaga pohtii.

Sean Connery oli ensimmäinen Bond-näyttelijä. Hän esitti roolia yhteensä seitsemässä elokuvassa (kuva: AOP)

Fukunagan ehdotuksesta käsikirjoitustiimiin otettiin mukaan hittikomedia Fleabagin luoja Phoebe Waller-Bridge. Silloin moni ajatteli, että hänet pestattiin vain muuttamaan käsikirjoitusta ja vahvistamaan naishahmoja. Fukunaga kuitenkin tyrmää ajatuksen.

– Sitä varmaan moni oletti, nainen kirjoittamassa vahvoja naisrooleja, mutta Barbara Broccoli oli halunnut niitä jo aiemmin, Fukunaga kertoo THR:lle.

Broccoli johtaa Bond-elokuvien tuotantoyhtiötä Eon Productionsia. Naishahmojen rooli oli tapetilla oli jo ensikeskusteluista lähtien.

– Bondia ei voi muuttaa eri henkilöksi yhdessä yössä. Mutta maailmaa hänen ympärillään ja hänen toimintaansa voi. Kyse on valkoisesta miesvakoojasta tässä maailmassa, mutta täytyy tehdä töitä sen eteen, että naishahmot ovat muitakin kuin hänen välineitään, hän jatkaa.

No Time To Dien ohjaaja Cary Joji Fukunaga (vas.) ja viimeistä kertaa Bondia esittävä Daniel Craig. (kuva: AOP)

No Time To Dien ilmestyminen on viivästynyt runsaasti sekä tuotannollisten että koronaviruksen aiheuttamien ongelmien takia. Samalla se on Daniel Craigin viimeinen kerta salaisena agenttina. Elokuva saapuu vihdoin teattereihin 30. syyskuuta.

– On vaikea ennustaa, miltä silloin tuntuu. En odottanut viimeisen kuvauspäivän tunnelatausta ja sitä, kuinka haikealta tuntui ajatus, että se oli Danielin viimeinen päivä Bondina. Uskon, että silloin luvassa paljon tunteita, hän sanoo. 

Lue myös: Daniel Craig lausui mielipiteensä: "Miksi naisen pitäisi näytellä James Bondia?"

Lue myös: Mitä seuraavalta Bond-näyttelijä vaaditaan? 007-elokuvien roolittaja kertoo ankarasta prosessista

Lähde: The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat