James Bondin kulisseissa kuohuu – osa kohtauksista joudutaan ehkä kuvaamaan uudelleen
Osa James Bondin käyttämistä välineistä on ehtinyt jo vanheta, kun elokuva vihdoin saadaan julki. Siksi on mahdollista, että tuotesijoittelusta maksaneet suuryritykset vaativat jo lähes kaksi vuotta myöhässä olevan elokuvan kohtauksia kuvattavaksi uudelleen.