Kuva: AOP

Britney Spears sai lahjaksi dobermannin pennun - laulajan aiempia koiria syytettiin aliravituiksi

11.10.2021 13:15 - Roy Kokkonen

Britney Spears sai sai sulhaseltaan Sam Asgharilta lahjaksi dobermannin pennun.

Britney Spears, 39, sai lahjaksi dobermannin pennun sulhaseltaan Sam Asgharilta. Asghari julkaisi Instagramissa Spearsin kuvaaman videon, jossa hän pitää suloista pikkupentua sylissään. 

Pentu on saanut nimekseen Porsha.

- Hän tulee rakastamaan sinua ilman ehtoja, Asghari kertoo ja toteaa, että se tullaan kouluttamaan puolustamaan Spearsia.

Daily Mail kertoo, että Spears on saanut alle kaksi kuukautta sitten takaisin kaksi koiraansa, jotka hänen entinen kodinhoitajansa oli ottanut hoitoonsa. Kodinhoitajan mukaan koirat olivat aliravittuja ja hän piti niitä itsellään kahden viikon ajan.

Kodinhoitaja oli vienyt koirat eläinlääkärille, kun ne vaikuttivat aliravituilta ja kuivuneilta. Eläinlääkärireissun jälkeen hän oli kuitenkin päättänyt ottaa ne omaan kotiinsa.

Spears ja kodinhoitaja olivat ajautuneet pahaan riitaan, jonka seurauksena paikalle oli soitettu poliisi. Spears epäili, että asian takana oli hänen Jamie-isänsä, joka tuolloin oli vielä hänen holhoojansa. Poliisin väliintulosta ei aiheutunut millekään osapuolelle seurauksia.

Lopulta Spears sai koiransa takaisin. Kodinhoitaja ei ole enää hänen palveluksessaan.

Lue myös: Britney Spearsin 15- ja 16-vuotiaat pojat harvinaisessa kuvassa - poseeraavat hyväntuulisina

Lue myös: Britney Spears palasi Instagramiin - jo ensimmäisen päivityksen hiustyyli herätti epäilykset

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat