Kuva: AOP

Turkulaisradio Auran Aaltojen vastaisku tamperelaisille - "kauhujen yönä" soi pelkkä manserock

28.10.2021 19:15 - Roy Kokkonen

Tamperelainen Radio 957 kertoi hyytävästä halloween-tempauksesta: perjantai-iltana kahdeksasta eteenpäin kanavalla soi vain turkulainen musiikki. Nyt seuraa turkulaisten vastaisku, kun Auran Aallot järkyttää kuuntelijoitaan manserockilla.

Uutisoimme eilen, että tamperelainen Radio 957 aikoo järkyttää kuuntelijoitaan halloweenina soittamalla vain turkulaista musiikkia yhden yön ajan.

Manserockin suurlähettiläänä tunnettun 957:n soittolistat valtaavat perjantaina muun muassa Matti ja Teppo, Tauski ja Tommi Läntinen. Radio 957:n ohjelmajajohtaja Ari Ojalan mukaan "karmea lähetys" on pelottavinta, mitä he kykenivät keksimään.

- Aiomme esimerkiksi järjestää kilpailun, jossa pitää laskea, kuinka monta kertaa TPS:n maalilaulu soi. Pelkkä ajatuskin hirvittää, Ojala sanoi.

Turkulaisen musiikin yö! alkaa perjantaina 29. lokakuuta iltakahdeksalta ja kestää yön pikkutunneille saakka.

Turkulaisten vastaisku

Nyt turkulainen paikallisradio Auran Aallot on päättänyt vastata haasteeseen. Turkulaisten kauhuksi kanavan valtaa tamperelainen musiikki.

"Kun kaukainen tehdaskaupunki Tampere tekee halloween-haasteen ja soittaa koko perjantai-illan turkulaista musiikkia – Turku vastaa", kanava julistaa.

Iltakahdeksasta kymmeneen Auran Aalto soittaa pelkkää Popedaa, Eppu Normaalia ja myöhempien aikojen Yötä.

"Pahuuden kolminaisuus vie viimeisenkin ilon pilkkeen turkulaisten Halloween-illasta", kanava uhkaa.

Lue myös: Tamperelaisradio soittaa vain turkulaista musiikkia halloweenina - "Pelkkä ajatuskin hirvittää"

Kilpailut

Uusimmat