Kuva: AOP

Me Naiset: Näyttelijä Eero Ahon suhde uutisankkuriin alkoi ystävien järjestämiltä sokkotreffeiltä

29.10.2021 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Aho on ollut nykyisessä suhteessaan vuodesta 2013.

Jussi-palkittu ja muun muassa Tuntematon sotilas -elokuvasta tunnettu näyttelijä Eero Aho, 53, tapasi nykyisen puolisonsa uutisankkuri Teresa Meriläinen-Ahon ystävien järjestettyä kaksikon sokkotreffeille.

- He olivat sitä mieltä, että me sopisimme Teresan kanssa yhteen, Aho muistelee.

Pari tutustui vuonna 2013 helsinkiläisessä kahvilassa ja vaikka ensitreffit olivat pikaiset, ne tekivät molempiin vaikutuksen. Ahon hurmasivat Meriläinen-Ahon huumorintaju, älykkyys ja empaattisuus. Meriläinen-Aho puolestaan vaikuttui Ahon rohkeasta tunteiden ilmaisusta.

- Yksityisessä Eerossa on valtavasti lämpöä ja karismaa, Meriläinen-Aho kuvailee suhdettaan näyttelijämieheensä.

Pari sai yhteisen tyttären, Ainan vuonna 2016 ja avioitui 2017. Aiemmin Aho on ollut naimisissa näyttelijä Tiina Lymin, 50, kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi aikuista tytärtä.

Aho kuvailee, että nykyisessä suhteessaan ollessaan hän ei enää mieti menneitä.

- En mieti menneitä parisuhteitani tai niissä tekemiäni virheitä. Toimin enemmän nyt tässä hetkessä. Ehkä siinä ovat auttaneet ikä ja kokemus, Aho kertoo.

Lue myös: Petteri Summanen iloitsee tv -ja elokuva-alan murroksesta - "Kyvykkyys ratkaisee, ei enää sukupuoli"

Lähde: Menaiset

Kilpailut

Uusimmat