Kaikki artikkelit

Koskisen neljännen kauden kuvaukset ovat alkaneet.
Pääroolissa jatkaa Eero Aho.
Elokuva on tehty Ruudun alkuperäissarjan pohjalta.
Viimeinen jakso ei päästä otteestaan.
Pääosassa komisario Koskisena nähdään Eero Aho.
Eero Aho ei ole halunnut näytellä televisiosarjoissa. Nyt hänet kuitenkin nähdään uuden Koskinen-rikossarjan pääroolissa. Keskusteltuaan poliisien kanssa Aho huomasi, että näyttelijän ja poliisin ammateissa on paljon yhteistä.
Aho on ollut nykyisessä suhteessaan vuodesta 2013.
Aku Louhimiehen elokuvassa pääosissa nähdään muun muassa Eero Aho, Jussi Vatanen ja Aki Hirviniemi.
Pahan kukat -elokuvan kuvauspaikat olivat Helsingin lähiöissä.
Näyttelijä Eero Aholla on hyvin rankka rooli uudessa kotimaisessa Aku Louhimiehen ohjaamassa 8-pallo-elokuvassa. 
Näyttelijä Eero Aho kertoi eilisen Ilta-Sanomissa, miten raskaalta oli kuvata muun muassa raiskauskohtausta uudessa 8-pallo-elokuvassa. Tämän päivän Ilta-Sanomissa elokuvan ohjaaja puolustelee elokuvaansa.
Aina silloin tällöin näyttelijät joutuvat urallaan syventymään rankkoihin, jopa pahalta tuntuviin rooleihin. Ilta-Sanomien mukaan näin kävi näyttelijä Eero Aholle, joka nähdään helmikuussa ensi-iltansa saavassa 8-pallo-elokuvassa.