Kuva: Lars Johnson/Nelonen

Jemina, 21, oli aiemmin Temppareissa sinkkuna ja nyt varattuna - "Nyt oli koko ajan menettämisen pelko"

02.11.2021 18:45 - Iiro Myllymäki

Jemina on nähty jo Temptation Island Suomen seitsemännellä kaudella.

Tulevan Temptation Island Suomi -kauden pariskunnat julkistettiin tiistaina päivällä. Pääset lukemaan pariskuntien esittelyt tästä artikkelista.

Yksi ohjelman kymmenennelle kaudelle osallistuvista pareista on Jemina, 21, ja Tony, 22, Kaarinasta. Ennen Temptation Island Suomen kuvauksia pari oli ehtinyt pitää yhtä noin vuoden verran, ja suhteen ongelmakohdaksi pari kertoo kipakat riidat ja jatkuvat väärinymmärrykset. Kuvausten jälkeen Tonylla oli tiedossa jatko-opiskelut toisella paikkakunnalla Joensuussa, ja pari halusi tätä silmällä pitäen laittaa suhteensa testiin ohjelmassa.

(kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Jemina on monille sarjan katsojille tuttu jo Temppareiden seitsemänneltä kaudelta. Tuolloin nainen oli mukana viettelysten saarella sinkkuna. Ohjelman ideaan kuuluu, että pariskunnat erotetaan toisistaan ja varatut viettävät aikaa sinkkujen kanssa. Seitsemännellä kaudella Jeminalla oli vispilänkauppaa varatun Wallun kanssa.

Jemina kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että Temptation Island -kokemus sinkkuna ja varattuna on keskenään kuin yö ja päivä.

- Seiskakausi oli biletystä, enkä oikein miettinyt, mitä sanon tai teen. Tuntuu, että olen kasvanut siitä paljon. Nyt kun lähti mukaan parisuhteessa, oli koko ajan menettämisen pelko läsnä. Sinkkuna se oli vain rellestämistä. Nyt oli jotain isoa oikeasti pelissä, Jemina kertoo.

Nainen kertoo, että tämänkertainen Temptation Island -kokemus oli hänelle huomattavasti rankempi kuin edellinen.

- Se todellakin yllätti, kuinka rankkaa olikaan, Jemina sanoo.

Kaikkien tulevan kauden pariskuntien haastattelut pääset kuuntelemaan alta. Parit kertovat haastatteluissa muun muassa mietteensä Temptation Island Suomen ympärillä olleeseen, Ylen MOT-ohjelman nostamaan kohuun. Lisäksi parit puhuvat tällä kaudella sinkkuna nähtävän Marlonin seksuaalirikossyytteistä.

Lue myös: Temptation Island Suomen uudet parit julki - seiskakaudella sinkkuna vietellyt Jemina mukana!

Kilpailut

Uusimmat