Kuva: Lars Johnson/Nelonen

Temptation Island Suomen uudet parit julki - seiskakaudella sinkkuna vietellyt Jemina mukana!

02.11.2021 13:15 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Sarjan 10. kauden parit julkistettiin tänään pressitilaisuudessa. Seiskakaudella sinkkuna mukana ollut Jemina on mukana nyt parina yhdessä poikaystävänsä Tonyn kanssa.

Temptation Island Suomen 10. kauden parit on julkistettu. Espanjan Marbellassa kuvattu kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa 24. marraskuuta.

Uutuutena tällä kaudella iltanuotiovideot tullaan katsomaan yhdessä, eikä kuulokkeet päässä, kuten aiemmilla kausilla. Luvassa on siis keskustelevampia iltanuotioita, kun kaikki varatut näkevät kaikkien videot.

Lisäksi parien ja sinkkujen kahdenkeskisiä treffejä on tällä kaudella luvassa huomattavasti aiempaa vähemmän ja sen sijaan ohjelmassa nähdään entistä enemmän sitä, mitä villoilla tapahtuu päivisin. Lisäksi sinkut ja varatut pääsevät viettämään entistä enemmän aikaa koko porukan yhteisten aktiviteettien merkeissä.

Korjaamolla järjestetyssä pressitilaisuudessa olivat mukana uudet parit ja viime viikolla esitellyt sinkut. Rikosepäilyistä julkisuudessa ollut Marlon Secomandi loisti kuitenkin poissaolollaan. Seiska uutisoi viime viikolla, että häntä epäillään törkeästä raiskauksesta.

- Päätettiin yhteisymmäryksessä Marlonin kanssa, että hän ei tänne tule. Jotta fokus pysyy ohjelmassa, ohjelman edustaja kertoi ennen pressitilaisuuden alkua. 

Siitä huolimatta Marlonin esittelyvideo näytettiin tilaisuudessa. Myös juontaja Sami Kuronen kommentoi asiaa lyhyesti.

- Viime viikolla tuli esiin ikäviä asioita yhteen sinkkuun liittyen. Hän ei tämän johdosta ja tästä syystä ole täällä tänää, Kuronen totesi.

Tässä ovat uudet parit:

(kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Jemina, 21, ja Tony, 22, Kaarina

Tony ja Jemina kiinnostuivat toisistaan Tinderissä. Myöhemmin kohtalo puuttui peliin heidän törmätessä toisiinsa sattumalta. Tonya säväyttää Jeminan kaunis hymy ja Jemina arvostaa Tonyn huomaavaisuutta. Nyt he ovat kulkeneet yhdessä reilun vuoden ja arkeen kuuluu yhteinen koti ja koira.  

Supliikilla ja temperamenttisella Tonylla on sukujuuret Italiassa. Sanavalmiilta Jeminalta löytyy myös luonnetta ja nämä tulisielut sallivatkin toisilleen luvan olla juuri sellaisia kuin ovat.  

Arjessa pariskunta haastaa toisiaan väittelemällä, eikä väärinymmärryksiltä ole vältytty. Jos tilanne kuumenee huippuunsa, Tony lähtee usein paikalta ja aihetta palataan selvittelemään tuonnempana – jos palataan. Pariskunta kokeekin kommunikoinnin tunteikkaassa riitatilanteessa haasteelliseksi.

Jemina muistetaan sarjan seitsemänneltä kaudelta, jolloin hän heilasteli varattuna saarelle tulleen Wallun kanssa.

Tonylla ja Jeminalla on edessään jatko-opiskelut eri paikkakunnilla, joten Tempparit toimii oivana testinä tulevan etäsuhteen varalle. Jemina tunnistaa Tonysta pieniä herrasmiesmäisen naistenmiehen piirteitä ja Tony puolestaan tietää minkälainen bilesielu 7. Tempparikauden sinkkuna tunnetusta Jeminasta voi kuoriutua. He lähtevät Temppareihin selvittämään miten kumpikin juhlii erillään ja kuinka selvitä välimatkasta tulevaisuudessa.

(kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Julia, 22, ja Eetu, 22, Salo

Lähes vuoden seurustelleet Julia ja Eetu olivat toisilleen tutut jo ravintola-alan ammattikoulusta, mutta vasta Tinderissä match syntyi lopullisesti. Yhteiseen kotiin on jo hankittu koira ja tulevaisuuden suunnitelmiakin löytyy.  

Julian ja Eetun suhde on rakkautta täynnä. Arjen tasapainoon kuuluu huumori, hauskuus ja kuohuvat tunteet. Elämä ei saa olla liian vakavaa. Toisinaan heillä on haasteita löytää sanoja puhuakseen suoraan ja pientä luottamuspulaakin on havaittu. Pari kokee toisensa tasapainottaviksi voimiksi, jotka tukevat toisiaan arjessa. Heillä kokataan taivaallista ruokaa ja elämän suunnitelmat kohtaavat hyvin.  

Pariskunta pohtii kuinka paljon alkoholia voi juoda kolmen viikon aikana. Erossa toisistaan he ovat aiemminkin olleet kuusi viikkoa, joten tulevaa kokemusta voi siis ajatella lähes lomamatkana. Julia lähtee mukaan varmistamaan suhteen aitouden ja Eetu toivoo itselleen vahvempaa itsetuntoa ja parantavia keinoja omiin mustasukkaisuuden tunteisiin.

(kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Siiri, 20, ja Jani, 18, Turku

Jani ja Siiri jäivät toistensa pauloihin kesäfestareilla. Vuoden seurustellut pari asuu ja viihtyy umpirakastuneina yhdessä. Siiri kuvailee Jania kiltiksi ja rakastavaksi, ja vähäsanainen Jani ajattelee Siirin olevan mukava ja hauska.  

Siirin jääkiekkoharrastus on tuonut tullessaan paljon miespuolisia ystäviä. Jani puolestaan ei ole täysin vakuuttunut menevän Siirin iltaseuruevalinnoista, ja Siiri kokee Janin mustasukkaisuuden jarruttava tekijänä.

Pariskunta onkin vaiheessa, jossa Jani haluaisi tehdä kaiken yhdessä ja Siiri silloin, kun siltä tuntuu. Riitoja parille syntyy kuitenkin vain harvoin ja pienistä asioista. Siiri toivoisi Janilta enemmän ulospäinsuuntautuneisuutta ja verbaalisempaa kanssakäymistä. Jani nimeää Siirin kehityskohteeksi äkkipikaisuuden.

Temppareihin pariskunta lähtee hakemaan happihyppelyä arkeen, mutta rajat on säädetty tiukasti. Reissussa ei tule tehdä mitään, mitä Suomessakaan ei tekisi. Luottoa löytyy kuitenkin sataprosenttisesti, ainakin siihen asti, kun mitään ei tapahdu.

(kuva: Lars Johnson/Nelonen)

Viivi, 18, ja Valtteri, 21, Heinola

Viivi ja Valtteri lähtivät ohjelmaan Viivin äidin yllyttämänä. He ovat toistensa tuki, turva ja turvallisuuden tunne.  

Pariskunta on viihtynyt tiiviisti yhdessä viimeisen vuoden ja lähtevät ohjelmaan selvittämään, mitä uusia puolia toisesta voisi vielä löytyä. Aiemmin välimatka on koetellut paria kuukauden verran Valtterin ollessa armeijassa, joten täysin vierasta erillään olo ei heille ole. Jos pariskunta kohtaa vastoinkäymisiä ongelmat selvitetään heti, sillä negatiivisia asioita he eivät jaksa jälkikäteen enää miettiä.

Viivi ja Valtteri ovat kuin sisarukset: Härnäävät toisiaan ja jankkaavat asioitaan. Heitä yhdistää kiinnostus autoihin, luksusbrändeihin ja korkeatasoiseen elämäntyyliin, sekä halu ottaa kaikki irti elämästä. Pariskunta haaveileekin seisovansa vielä toistensa rinnalla yhdessä huipulla.

Lue myös: TIS-tuottaja vihjailee tulevasta kaudesta Iltalehdessä: 'Parit ovat vähän erilaisia'

Lue myös: Temptation Island Suomen upeat sinkkunaiset julki - "Mä tulin tänne bailaa ja hakee teiltä mailaa"

Lue myös: TIS-sinkkumiehet julki: 'Ennen Nummela oli tunnettu Anssi Kelasta, jatkossa mun melasta'

Kilpailut

Uusimmat