Kuva: AOP

Seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Marilyn Manson valittiin Grammy-ehdokkaaksi

24.11.2021 15:15 - Roy Kokkonen

Kanye Westin Donda-albumi on ehdolla parhaan albumin Grammy-palkintoon. Marilyn Manson on levyllä kuultavan kappaleen yksi kirjoittaja.

Muusikko Marilyn Manson, 52, on ehdolla Grammy-palkintoon. Ehdokkuus on peräisin hänen yhteistyöstään räppäri Kanye Westin, viralliselta nimeltään Ye, 44, kanssa. Westin Donda-albumi on ehdolla parhaan albumin ja parhaan rap-albumin kategoriassa. Manson puolestaan on levyllä kuultavan Jail pt. 2 -kappaleen yksi kirjoittajista ja esittäjistä. Lisäksi West on ehdolla parhaan rap-kappaleen kategoriassa kappaleella Jail.

Yhteensä ainakin 15 naista syyttää Mansonia seksuaalirikoksista. Yksi heistä on Mansonin entinen kumppani Evan Rachel Wood. Mansonia syytetään muun muassa ahdistelusta, raiskauksesta ja vapaudenriistosta.

Westin ja Mansonin yhteistyö on herättänyt laajaa kritiikkiä jo aiemmin. West kutsui Mansonin muun muassa rukoustapahtumaansa lokakuun lopussa yhdessä Justin Bieberin kanssa. Lisäksi elokuussa räppäri otti Mansonin mukaan lavalle hänen uuden albuminsa kuuntelutilaisuudessa.

Manson on kiistänyt kaikki syytökset ja kutsunut niitä "kammottaviksi todellisuuden vääristelyiksi".

Lue myös: Marilyn Manson lukitsi naisystäviään "pahojen tyttöjen huoneeseen" - syytetään psykologisesta kidutuksesta

Lue myös: Kanye West rukoili Marilyn Mansonin ja Justin Bieberin kanssa, somessa kummastellaan: "Hullua"

Lähde: Independent

Muokattu 25.11 klo 11:30: Mansonin ehdokkuus perustuu Jail pt. 2 -kappaleeseen, eikä Jail-kappaleeseen, kuten artikkelissa aiemmin väitettiin. Lisätty myös tieto ehdokkuudesta parhaan albumin ja parhaan rap-albumin kategorioissa.

Kilpailut

Uusimmat