Kuva: AOP

Kanye West rukoili Marilyn Mansonin ja Justin Bieberin kanssa, somessa kummastellaan: "Hullua"

01.11.2021 10:15 - Iiro Myllymäki

Marilyn Mansonia vastaan on esitetty vakavia syytöksiä muun muassa raiskauksesta ja uhkailusta. Muusikko on kiistänyt syytökset.

Rap-tähti Ye, 44, joka aiemmin tunnettiin nimellä Kanye West, otti muusikot Justin Bieberin, 27, ja Marilyn Mansonin, 52, rinnalleen Sunday Service -tapahtumassaan sunnuntaina. Kristillisessä tapahtumassa kuultiin muun muassa rukouksia ja gospelmusiikkia. Kolmikko oli pukeutunut täysin valkoisiin asuihin, ja heidän nähtiin muun muassa rukoilevan ringissä. Mukana oli myös räppäri Roddy Ricch, 23.

Yen ja lukuisista seksuaalisista hyväksikäytöistä syytetyn Mansonin yhteistyö on herättänyt viime aikoina paljon huomiota. Räppäri otti Mansonin mukaansa lavalle Donda-albuminsa kuuntelutilaisuudessa Chicagossa elokuussa. Manson myös esiintyy Donda-albumin Jail Pt. 2 -kappaleella. Yhteensä ainakin 15 naista on syyttänyt Mansonia muun muassa raiskauksesta, seksuaalisesta ahdistelusta, häirinnästä, uhkailusta ja henkisestä väkivallasta. Syytöksiä esittäneiden naisten joukossa on muun muassa miehen entinen kumppani Evan Rachel Wood, joka on aiemmin reagoinut Mansonin ja Yen yhteistyöhön kutsumalla sitä ”iskuksi vasten kasvoja”. Manson on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytökset.

Yen, Bieberin ja Mansonin yhteisesiintyminen on nostattanut monia reaktioita sosiaalisessa mediassa.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

”En voi uskoa, että elämme aikaa, jolloin Kanye West, Justin Bieber ja Marilyn Manson halailevat toisiaan ringissä.”

”Kanye todella otti Marilyn Mansonin mukaansa Sunday Service -tapahtumaan.”

”On hullua, että Justin Bieber rukoilee yhdessä Marilyn Mansonin ja Kanye Westin kanssa.”

Sekä Bieber että Ye ovat viime vuosina tuoneet voimakkaasti ilmi uskonnollisuuttaan, ja he ovat ilmaisseet kristinuskon sanomaa myös musiikissaan.

Lue myös: Kanye West muutti virallisesti nimensä - tästä lähtien tunnetaan nimellä Ye

Lue myös: Kim Kardashian saa avioerossa ökykartanon - Kanye Westin ansiosta talon arvo on noussut huimasti

Lähteet: NME, Independent

Kilpailut

Uusimmat