Kaikki artikkelit
Marilyn Mansonin entinen assistentti kertoi muusikon ahdistelleen häntä seksuaalisesti ja teettäneen liian pitkiä työvuoroja.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuonna 2003 Marilyn Manson ja John 5 meinasivat tapella kesken keikan.
Musiikki
noin vuosi sitten
Marilyn Manson on nostanut näyttelijä Evan Rachel Woodia vastaan syytteen kunnianloukkauksesta.
Viihde
noin vuosi sitten
Marilyn Mansonin mukaan Evan Rachel Wood on levittänyt valheita syyttäessään häntä seksuaalirikoksista.
Viihde
noin vuosi sitten
Marilyn Manson on vastannut asianajajansa välityksellä väitteeseen, että hän olisi "käytännössä raiskannut" Evan Rachel Woodin musiikkivideonsa kuvauksissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Evan Rachel Wood kertoo dokumentissaan, että Manson ylitti sovitut rajat musiikkivideon kuvauksissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Marilyn Manson on Grammy-ehdokkaana osuudestaan Kanye Westin albumilla.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kanye Westin Donda-albumi on ehdolla parhaan albumin Grammy-palkintoon. Marilyn Manson on levyllä kuultavan kappaleen yksi kirjoittaja.
Viihde
noin vuosi sitten
Muusikon kerrotaan sulkeneen naisia kotonaan lasikoppiin rangaistuksena.
Viihde
noin vuosi sitten
Marilyn Mansonia vastaan on esitetty vakavia syytöksiä muun muassa raiskauksesta ja uhkailusta. Muusikko on kiistänyt syytökset.
Viihde
noin vuosi sitten
Evan Rachel Wood nosti keskisormen pystyyn Mansonille, jota hän syyttää vuosia jatkuneesta hyväksikäytöstä. Manson näyttää saaneen itselleen tukijan Kanye Westistä.
Viihde
noin vuosi sitten
New Hampshiren poliisi on antanut Marilyn Mansonista pidätysmääräyksen liittyen vuonna 2019 tapahtuneeseen lievään pahoinpitelyyn. Syyte on Mansonin kohdalla lievimmästä päästä, sillä laulajaa epäillään myös useista seksuaalirikoksista.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Esmé Biancon mukaan Manson oli väkivaltainen häntä kohtaan heidän suhteensa aikana.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
52-vuotias musiikkialan konkari ei jäänyt sanattomaksi syytösten keskellä, vaan sanoi suorat sanat arvostelijoille.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Muun muassa Mansonin ex-puoliso Evan Rachel Wood syyttää miestä pitkään jatkuneesta hyväksikäytöstä.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Näyttelijä kertoo, että koki suhteessa muun muassa aivopesua ja manipulointia. Marilyn Manson ei ole toistaiseksi vastannut syytöksiin.
Viihde
yli 2 vuotta sitten