Kuva: AOP

IS: Seela Sellalla, 85, oli hyvin erikoinen syy, miksi hän aikanaan petti puolisoaan

30.12.2021 12:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sella ei ole kaivannut uutta puolisoa.

Näyttelijä Seela Sella, 85, muistelee Ilta-Sanomien haastattelussa, että hänellä oli edesmenneen aviomiehensä Elis Sellan kanssa myös kriisejä, joissa molemmat osapuolet pettivät toisiaan. 

Sella kertoo jutussa, että pettäminen alkoi, koska hän uskoi uskottomuuden kehittävän häntä taiteilijana. Myöhemmin Sella on nähnyt ajatuksen lähinnä lapsellisena.

- Kissanpaskat se mitään kehitti, Sella toteaa Ilta-Sanomien haastattelussa.

Asiaa ratkottiin terapiassa asti ja pariskunta jäi kuitenkin yhteen. Puolison kuolemasta on nyt kulunut jo yli 30 vuotta.

- Mutta ei hän minulta ole kuollut, Sella kertoo Ilta-Sanomille.

Uutta puolisoa ei ole osunut kohdalle, mutta se ei Sellaa sen suuremmin sureta. Sopivaa ei vain ole tullut vastaan.

- Ei ole tullut sellaista, joka olisi säväyttänyt tarpeeksi. Mutta voi vielä tullakin, Sella kuvailee samaisessa haastattelussa.

Sella on pitkän uransa aikana tehnyt valtavan määrän rooleja elokuvissa, tv-sarjoissa sekä teattereissa, joista viimeisimpänä vuonna 2020 ilmestynyt elokuva Teräsleidit.

Lue myös: MTV: Seela Sella saa merkkejä edesmenneeltä puolisoltaan joka päivä: "Hän auttaa minua"

Lue myös: Seela Sellan, 80, lapsuus oli täynnä luontoa: "Nuori sukupolvi luo toisenlaisen Suomen"

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat