Kuva: AOP

Harry Potter -tähti Daniel Radcliffen valtava omaisuus kasvoi - tänä vuonna huima nousu

02.01.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Radcliffen omaisuus on tällä hetkellä yli 106 miljoonaa euroa.

Harry Potter -elokuvista miljoonia tienannut Daniel Radcliffe, 32, on edelleenkin oikea miljonääri. Radcliffe näytteli velhomaailmassa itse nimikkohahmoa.

Daily Mail -julkaisu uutisoi, että miehen omaisuus on kasvanut tänä vuonna 10 miljoonalla punnalla, eli noin 12 miljoonalla eurolla. Rahat ovat tulleet muun muassa erilaisista sijoituksista sekä näyttelijätyön palkoista. Tällä hetkellä Daniel Radcliffen koko omaisuus on arvoltaan noin 89,2 miljoonaa puntaa, eli noin 106 miljoonaa euroa.

Daniel Radcliffen vanhemmat perustivat vuonna 2000 Gilmore Jacobs Ltd -nimisen yrityksen juuri ennen Harry Potter -elokuvasarjan julkaisua. Radcliffe omistaa yrityksestä hieman alle puolet.

Ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta, Harry Potter ja Viisasten kivi, Radcliffe tienasi 700 000 puntaa, eli noin 834 000 euroa. Tuolloin hän oli 12-vuotias.

Lue myös: Huhut saivat varmistuksen - Emma Watson oli ihastunut Harry Potter -kuvauksissa vastanäyttelijäänsä

Lue myös: Daniel Radcliffe ihastui Harry Potter -kuvauksissa vastanäyttelijään: "Olisinpa 10 vuotta vanhempi"

Lue myös: Harry Potter -tähdet paljastavat, että halusivat irtisanoutua rooleistaan: "Olin peloissani"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat