Kuva: AOP

Gal Gadot ottaa nyt kantaa parjattuun videoonsa koronan alkuajoilta - "Osoitti huonoa makua"

05.01.2022 14:15 - Iiro Myllymäki

Julkkisten Imagine-lauluvideo sai osakseen rankkaa kritiikkiä koronakriisin alkuvaiheissa.

Näyttelijä Gal Gadot, 36, on nyt myöntänyt, että julkkiksia koronapandemian alussa yhteen koonnut Imagine-lauluvideo ei osunut maaliin. Wonder Woman -tähti julkaisi maaliskuussa 2020 Instagram-tilillään videon, jossa monet julkisuudesta tutut henkilöt lauloivat John Lennonin klassikkokappaletta ja pyrkivät tuomaan yhtenäisyyden tunnetta ihmisille, jotka olivat koronan takia eristyksissä toisistaan. Mukana olivat muun muassa Sia, Jimmy Fallon, Natalie Portman, Will Ferrell ja Amy Adams.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Sosiaalisen median reaktio oli kuitenkin hyvin toisenlainen kuin Gadot oli odottanut. Monen mielestä video oli vaivaannuttava. Moni myös kommentoi, että etuoikeutettujen ja rikkaiden julkkisten laulamana kappale tuntui irvokkaalta, kun monet menettivät työpaikkojaan koronan seurauksena. Laulussa lauletaan muun muassa ”imagine no possessions”, eli ”kuvittele elämä ilman omaisuutta”.

Nyt israelilainen näyttelijä on kommentoinut kohuttua videota InStylen haastattelussa.

- Pandemia oli edennyt Euroopassa ja Israelissa ennen kuin se tuli Yhdysvaltoihin. Näin, mihin suuntaan asiat olivat menossa. Mutta video oli ennenaikainen. Ajoitus ei ollut oikea, eikä se ollut siihen kohtaan oikea teko. Se osoitti huonoa makua, Gal Gadot sanoo.

Gadot toteaa, että ajatus videon takana oli hyvä.

- Aikomukset olivat hyvät, mutta aina sitä ei osu napakymppiin.

Lue myös: Wonder Woman -tähti Gal Gadot sai kolmannen lapsensa - julkaisi hellyyttävän perhekuvan

Lue myös: Ohjaaja uhkaili Wonder Woman -tähteä - "Hän sanoi tekevänsä urastani surullisen"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat