Kuva: AOP

Pamela Andersonin ja Tommy Leen seksikohu kääntyi tv-sarjaksi - dramaattinen traileri julki

07.01.2022 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Draamasarja saa ensi-iltansa kolmella jaksolla 2. helmikuuta Disney+:ssa -palvelun Star-valikoimassa. Uusi jakso tulee katsottavaksi joka viikko.

Pamela Andersonin, 53, ja rokkari Tommy Leen, 58, suhde oli yksi aikansa seuratuimmista. Syy tähän oli "kaaos", joka suhteen ympärillä vallitsi.

Parin sekasortoiseen suhteeseen sukeltaa myös Hulun julkaisema sarja, Pam & Tommy, joka nimensä mukaisesti kertoo Andersonin ja Leen elämästä ja suhteesta. Ennen kaikkea se kertoo parin häämatkallaan kuvaamasta seksivideosta ja siitä, miten se päätyi koko maailman katseltavaksi.

Andersonin roolissa nähdään 32-vuotias Lily James, jonka ensimmäiset kuvat roolihahmossaan saivat ihmiset innostumaan. Yhdennäköisyys kun on naisissa uskomaton. Leetä näytteleee sen sijaan Sebastian Stan, joka hänkin muistuttaa roolissaan hämmentävän paljon maailmankuulua rokkaria.

2. helmikuuta ensi-iltansa saavasta sarjasta julkaistu tuore traileri paljastaa millaisia tunteita kaksikko kävi skandaalin jälkeen läpi. Vaikka pari voittikin oikeudessa, ei suuri rakkaustarina kuitenkaan kestänyt.

Trailerin näet alta. 

Lee ja Anderson tapasivat vuonna 1995. He avioituivat pikavauhtia, vain 95 tuntia ensitapaamisensa jälkeen.

Häämatkallaan pari kuvasi seksivideon, joka varastettiin ja julkaistiin internetissä. Vuonna 1998 päättyneeseen suhteeseen kuului myös väkivaltaa.

Pamela ja Tommy olivat yksi aikakautensa seuratuimmista pareista. (kuva: AOP)

Lue myös: Fanit eivät meinanneet tunnistaa parratonta Seth Rogenia - "Olet niin erinäköinen!"

Lue myös: Courtney Love tyrmää ystävästään Pamela Andersonista tehtävän tv-sarjan: "Hävytöntä"

Kilpailut

Uusimmat