Kuva: AOP

Tom Hanksin poika avautuu rankasta lapsuudestaan ja isästään - "Minulla ei ollut roolimallia"

20.02.2022 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Chet Hanksin julkaisema video on herättänyt sosiaalisessa mediassa paljon keskustelua.

Näyttelijä-ohjaaja Tom Hanksin, 65, poika Chet Hanks, 31, julkaisi YouTubessa videon, joka on kerännyt paljon huomiota sekä medioissa että fanien keskuudessa.

Chet Hanks avautuu videolla lapsuudestaan ja kertoo siitä, millaista oli olla rikkaan Hollywood-tähden lapsi.

- Ihmisillä oli minusta mielipide jo ennen kuin olimme edes tutustuneet. Se oli todella raskasta ja yritin jatkuvasti rikkoa seiniä, Chet Hanks pohtii.

Hanks myös puhuu videolla siitä, että halusi jo nuoresta pitäen erottautua jollain tavalla vanhemmistaan, ja tämä ajoi hänet pimeälle polulle, josta hän on nyt vasta nousemassa.

- Sain paljon paskaa niskaani, ja lapsena ei tajua sitä, että sinulle ollaan kateellisia. Minulla ei ollut vahvaa miesmallia, joka olisi kertonut, että: "He ovat vaan kateellisia, haistata heille paskat".

- Tuntui, että olin vain rikas pentu, joka ei koskaan saanut kokea mitään, ja elin kuplassa. Se aiheutti turvattomuutta.

Tom Hanks on jo vuosia ollut parhaiten palkattuja näyttelijöitä Hollywoodissa ja hänen omaisuutensa on arviolta 400 miljoonaa dollaria, eli noin 351 miljoonaa euroa.

Keskustelu heräsi sosiaalisessa mediassa

Chet Hanksin avautuminen on aiheuttanut esimerkiksi Twitter-sivustolla valtavan määrän keskustelua. Monet ovat sitä mieltä, että Hanks avautuu turhasta, kun toiset taas yrittävät asettua hänen asemaansa.

"Pojan isä on hemmetti soikoon Tom Hanks ja hän kehtaa avautua?" kommentoi muun muassa eräs.

"Me emme tiedä, mitä taustalla on. Chet saattaa olla todella rikki ja nyt hän saa rehellisyydestä vain enemmän paskaa niskaansa", kirjoittaa toinen.

"Hienoa, että hän osaa olla rehellinen ja kertoa elämästään", kehuu kolmas.

Näet videon alta.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Tom Hanks herkistyi kyyneliin haastattelussa - muisteli edesmennyttä ystäväänsä

Lue myös: Marvel-maailmassa nähdään monia supertähtiä - erästä Oscar-voittajaa ei ole elokuviin pyydetty

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat