Kuva: AOP

Ex-supermalli Linda Evangelista paljastaa nyt muuttuneen ulkonäkönsä - "En voi piilotella enää"

17.02.2022 13:15 - Iiro Myllymäki

Kauneusoperaatiosta seurannut harvinainen sivuvaikutus ajoi Linda Evangelistan syvään itseinhoon. Nyt hän on valmis puhumaan vaikeasta aiheesta.

1990-luvulla suuressa suosiossa ollut supermalli Linda Evangelista, 56, on paljastanut muuttuneen ulkonäkönsä People-lehden kuvauksissa. Nainen paljasti viime syyskuussa, että epäonnistunut kauneusoperaatio oli tehnyt hänestä ”pysyvästi epämuodostuneen” ja johti erakoitumiseen ja vakaviin psyykkisiin oireisiin.

- En voi elää enää tällä tavalla piilotellen ja häpeillen. En pystynyt elämään tämän kivun kanssa enää. Olen viimein valmis puhumaan, Evangelista sanoo.

Nainen paljasti syksyllä Instagram-kirjoituksessaan, että rasvaa vähentävä CoolSculpting-toimenpide oli johtanut hänen kohdallaan sivuvaikutukseen, jossa rasvasolut lisääntyivätkin eivätkä vähentyneet. Sivuoiretta kutsutaan nimellä paradoxical adipose hyperplasia (PAH). People-lehti kertoo, että Evangelista kävi seitsemässä CoolSculpting-toimenpiteessä vuosina 2015 ja 2016. Toimenpiteissä rasvaa poistetaan jäädyttämällä rasvasoluja. Toimenpidettä markkinoidaan vaihtoehtona rasvaimulle, ja sitä tehdään myös Suomessa.

Kolme kuukautta toimenpiteiden jälkeen Evangelista alkoi huomata pullistumia esimerkiksi leuan ja reiden alueilla. Kohdat, joiden piti toimenpiteessä pienentyä, alkoivatkin laajentua, muuttua koviksi ja lopulta tunnottomiksi.

Jos upotus ei näy, näet sen täältä.

Evangelista reagoi muutoksiin alkamalla tiukalle dieetille ja liikkumalla enemmän.

- Lopulta en syönyt enää mitään. Luulin menettäväni järkeni, Evangelista kertoo.

Linda Evangelista oli yksi maailman kuuluisimmista malleista 1990-luvulla. (kuva: AOP)

"En katso itseäni peilistä"

Nainen meni lääkärille kesällä 2016 ja tällöin hänellä diagnosoitiin PAH. Kyseessä CoolSculpting-menetelmän harvinainen sivuvaikutus, joka tulee alle prosentille toimenpiteen läpikäyneille. Lääkäri kertoi Evangelistalle, että mikään määrä ruokavalion muutoksia tai treenaamista ei auttaisi asiaan.

Evangelista on haastanut CoolSculptingin emoyhtiön Zeltiq Aestheticsin oikeuteen ja hakee 50 miljoonan dollarin, eli noin 44 miljoonan euron, vahingonkorvauksia. Hän kertoo kanteessaan, ettei ole pystynyt työskentelemään toimenpiteiden jälkeen.

Evangelista kertoo People-lehdelle, että PAH-vahinkoja pyrittiin korjaamaan kahdella koko kropan rasvaimulla, mutta ongelma ei poistunut. Nainen kertoo joutuvansa käyttämään erityisiä siteitä vaatteiden kanssa tai muuten kovat pullistumat hankautuvat verille. Hän myös kertoo, ettei pysty asettamaan käsivarsiaan suoriksi sivuilleen.

- En katso itseäni peilistä. En näytä itseltäni, Evangelista sanoo.

Jos upotus ei näy, näet sen täältä.

Ex-malli kertoi Instagram-päivityksessään, että kauneusoperaatioiden sivuoireet johtivat hänen kohdallaan masennukseen ja itseinhoon. Nainen pyrkii nyt pääsemään irti häpeästä puhumalla aiheesta avoimesti. Hän on kokemuksiensa myötä pohtinut, miksi ihmiset menevät kauneusoperaatioihin eivätkä hyväksy omaa vanhenemistaan.

- En tunnista itseäni fyysisesti, mutta en myöskään ihmisenä. Hän on aika lailla poissa, Evangelista sanoo viitaten supermalli Linda Evangelistaan. 

Lue myös: Ex-supermalli Linda Evangelista paljastaa pieleen menneen kauneusoperaation: 'En näytä enää itseltäni'

Lähteet: People, Metro

Kilpailut

Uusimmat