Kuva: YouTube/Sony Pictures Entertainment

Tänään tv:ssä: Näyttelijä poistatti hampaansa ja viilsi itseään kasvoihin uskottavuuden vuoksi

19.02.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Metodinäyttelijänä tunnettu Shia LaBeouf meni varsin pitkälle luodakseen uskottavan roolihahmon.

Elokuvaohjaaja David Ayer, 54, toi vuonna 2014 valkokankaille Hollywoodin suurilla nimillä kuorrutetun sotaelokuvan, Furyn. Elokuvassa nähdään muun muassa Brad Pitt, 58, Shia LaBeouf, 35, sekä Logan Lerman, 30.

Elokuvassa Pittin roolihahmon johtamat joukot sotivat Natsi-Saksaa vastaan keväällä 1945. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Pitt sotii toisessa maailmansodassa, hän on samoissa tunnelmissa myös elokuvassa Kunniattomat paskiaiset.

LaBeoufin eläytyminen rooliin herätti hämmennystä elokuvan julkaisun aikoihin

Metodinäyttelijänä tunnettu LaBeouf otti roolinsa Boyd "Bible" Swanina vakavasti. Näyttelijä ei käynyt suihkussa kuvausten aikana. Hän myös poistatti itseltään hampaan, jotta roolihahmo olisi uskottavampi.

Tämä ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi.

LaBeouf oli sitä mieltä, että maskeeratut naarmut ja ruhjeet eivät olleet riittävän todellisia. Hän viilsi itseään kasvoihin saadakseen uskottavat naarmut poskeensa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Elokuva on saanut elokuvasivusto IMDb:ssä 7,6 tähteä. Sitä on kuvattu elokuvaksi, joka osoittaa sodan julmuudet inhimillisestä näkökulmasta.

Fury

Nelonen

Klo. 22.05

Lue myös: Shia LaBeoufista tulee isä - vaimo odottaa pariskunnan ensimmäistä lasta

Lue myös: FKA Twigs esittää uusia syytöksiä Shia LaBeoufin sairaasta käytöksestä - kielsi jopa nauramisen

Lue myös: Shia LaBeouf kiistää kaikki ex-tyttöystävänsä väkivaltasyytökset

Lähteet: Daily Mail, IMDb

Kilpailut

Uusimmat