Kuva: AOP

Onko odotettu Kill Bill 3 tulossa? Uma Thurman vastaa

21.02.2022 18:15 - Iiro Myllymäki

Thurmanin mukaan kolmatta Kill Bill -elokuvaa ei edistetä tällä hetkellä.

Voit kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Kill Bill -elokuvien fanit ovat odottaneet kuumeisesti, saadaanko elokuvasarjaan kolmas osa. Quentin Tarantinon, 58, ohjaamat Kill Bill: Volume 1 ja Kill Bill: Volume 2 julkaistiin vuosina 2003 ja 2004.

Nyt leffojen päätähti Uma Thurman, 51, on kertonut, missä jatko-osasuunnitelmien osalta mennään.

- Siitä on keskusteltu vuosien varrella. Sen toteutumisesta oli oikeita suunnitelmia, mutta se oli kauan sitten, Thurman sanoo SiriusXM:n The Jess Cagle Show’n haastattelussa Metro-julkaisun mukaan.

Kill Bill -kolmososaa ei olla ainakaan tällä hetkellä edistämässä.

- Se ei ole heti näköpiirissä. On ikävää tuottaa ihmisille pettymys. Kaikki toivovat, että se toteutuisi, mutta mielestäni se ei ole nyt näköpiirissä, Thurman sanoo.

Uma Thurman esittää elokuvissa kostonhimoista Beatrix ”The Bride” (”Morsian”) Kiddoa, joka haluaa päästää ex-rakastajansa Billin päiviltä tämän yritettyä murhata hänet.

Quentin Tarantino on itsekin puhunut aiemmin suunnitelmista tehdä Kill Bill -elokuvista trilogia. Mies sanoi vuonna 2019 Sirius XM:n Radio Andyn haastattelussa, että elokuvan toteuttaminen on todennäköistä. Hän kertoi, että hänellä on jo idea siitä, mitä elokuvassa tapahtuisi. Tuolloin Tarantino totesi, ettei elokuva toteutuisi ainakaan seuraavaan kolmeen vuoteen.

Tarantino on kertonut Joe Roganin podcastissa enemmän suunnitelmistaan Kill Bill 3:n varalle.

- Siinä palattaisiin hahmojen pariin 20 vuotta aiempien elokuvien tapahtumien jälkeen. Siinä morsiamella ja hänen tyttärellään Bebellä olisi ollut 20 vuotta rauhaisaa, mutta sitten tämä rauha järkkyisi. Morsian ja Bebe olisivat pakomatkalla, Tarantino sanoi.

Ohjaaja puhui suunnitelmastaan ottaa Beben rooliin Thurmanin oma tytär Maya Hawke, joka näytteli hänen ohjaamassaan Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa.

Lue myös: Quentin Tarantino kuristi näyttelijä Uma Thurmania ja sylki tämän kasvoille: 'Hän pyysi sitä itse'

Lue myös: Quentin Tarantino ei ole antanut äidilleen penniäkään jättiomaisuudestaan - ymmärrätkö syyn?

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat