Kuva: AOP

Jo toinen sairauskohtaus uuden Indiana Jones -elokuvan kuvauksissa - edellinen tapaus johti kuolemaan

22.02.2022 19:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Myös päänäyttelijä Harrison Ford on loukkaantunut kuvausten aikana.

Hollywoodin näyttelijälegenda Harrison Ford, 79, auttoi sydänkohtauksen saanutta tuotantotiimin jäsentä uusimman Indiana Jones -elokuvansa kuvauksissa.

Uutissivusto The Sunin saamien tietojen mukaan elokuvan viimeisten kohtausten kuvaamisen aikana tuotantotiimiin kuuluva jäsen oli luhistunut maahan.

Ford oli lähteen mukaan huutanut tarvitsevansa paikalle lääkintähenkilöstöä. Lähde myös kertoo kuvauspaikalla vallinneen paniikki.

Sairaskohtaus ei ollut ensimmäinen laatuaan kyseisen elokuvan kuvauksissa.

Viime marraskuussa niin ikään tuotantotiimin jäsenenä toiminut Nic Cupac menehtyi mitä ilmeisimmin sydänkohtaukseen hotellihuoneessaan kuvausten aikana Marokossa.

Näyttelijä itse sai viime kesänä olkapäävamman elokuvan taistelukohtauksen harjoituksissa, jonka vuoksi Ford joutui olemaan sivussa elokuvan kuvauksista kolmen kuukauden ajan. Uutisoimme loukkaantumisesta viime kesäkuussa.

(kuva: AOP)

Järjestyksessä viidennen Indiana Jones -elokuvan julkaisupäivä on siirtynyt useaan otteeseen. Alkuperäisen julkaisupäivän oli määrä olla heinäkuussa 2021, jota jouduttiin kuitenkin siirtämään vuodella eteenpäin. Viime lokakuisen tiedon mukaan elokuva tulee näillä näkymin valkokankaalle heinäkuussa 2023.

Lue myös: Indiana Jones -elokuvan kuvaukset keskeytyivät jälleen: Norovirus jyllää tuotantotiimissä

Lue myös: Harrison Ford, 78, loukkaantui Indiana Jones -kuvausten yhteydessä

Lue myös: Indiana Jones on täällä taas! Harrison Fordista leviää kuvia viidennen elokuvan kuvauksista, katso

Lähteet: Daily Mail, The Sun

Kilpailut

Uusimmat