Kuva: AOP

Zendaya kertoo, mitä toivoo näkevänsä Euphorian kolmannella kaudella: "Tämä ei voi olla tarinan loppu"

03.03.2022 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Euphorian toista kautta on luonnehdittu vielä edeltäjäänsä synkemmäksi.

HBO:n menestyssarja Euphorian toinen tuotantokausi ilmestyi alkuvuodesta ja jätti hahmot synkkiin vesiin. Sarjaa tähdittävä Zendaya, 25, kertoo, että toivoisi kolmannella kaudella tunnelman muuttuvan hieman toiveikkaammaksi.

Zendaya kuvailee, että hänen esittämänsä Ruen hahmon uudelleen retkahtamista huumeisiin oli koko työryhmälle raskasta kuvata.

- Se on pimeä paikka, joka iskee keskellä tuotantokautta. Oli kivuliasta jokaiselle mukana olleelle tehdä sitä, Zendaya muistelee.

Hän uskookin, että seuraavalla kaudella käänteen on pakko olla parempaan päin.

- Emme voi jättää häntä sinne. Tämä ei voi olla tarinan loppu hänelle. Lopussa täytyy olla vähän toivoa, jotakin kaunista kaiken sen kivun jälkeen, Zendaya kuvailee.

Näyttelijä näkee valoisan lopun myös katsojien kannalta tärkeänä. Aiemmin näyttelijä on kuvaillut, että raskas sarja voi toimia myös vertaistukena samojen ongelmien kanssa kamppaileville nuorille. Siksi hänestä valoisaa loppua myös tarvitaan.

- Luulen, että tarvitsemme sen. Luulen, että maailma tarvitsee sen. Jos pystyt sinnittelemään, pystyt kärsimään hänen kanssaan niiden kivuliaiden hetkien läpi, jos edelleen pystyt seisomaan hänen tukenaan, niin ehkä lopussa tulee sitten olemaan toivoa, näyttelijä pohtii.

Lue myös: Huumeidenkäytöstä kritisoitu Euphoria voikin vaikuttaa päinvastoin: "Naiivia luulla pystyvämme suojelemaan"

Lue myös: Hittisarja saa kritiikkiä huumeidenkäytön romantisoinnista - tähtinäyttelijä Zendaya vastaa syytöksiin

Lue myös: Euphoria-tähti paljastaa saamansa vähättelyn: "Roolittaja sanoi, etten koskaan tulisi olemaan tv:ssä"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat