Kuva: YouTube/Marvel Entertainment

Neiti Ihme palaa Marvel-hahmojen joukkoon - tuore traileri tarjoaa maistiaisia tulevasta sarjasta

16.03.2022 21:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Ensimmäisen kerran Meiti Ihme nähtiin Marvel-sarjakuvissa jo 1960-luvulla.

Kesäkuussa Disney+-palvelussa julkaistavassa Marvel-sarjassa tullaan tapaamaan uusi supersankari.

Sankareiden joukkoon liittyy Kamala Khan, eli Neiti Ihme.

Kanadalaisen näyttelijän, Iman Vellanin, 19, näyttelemä hahmo Khan on intohimoinen supersankarifani. Erityisesti hän fanittaa Kapteeni Marvelia.

Kesäkuun 8. päivä julkaistavassa sarjassa Khan tasapainoilee koulun, perheen sekä vastalöytämiensä supervoimien välillä.

Neiti Ihme on nähty aiemminkin osana Marvel-supersankareiden kaanonia. Hahmo esiteltiin ensimmäisen kerran lukijoille 1960-luvulla ja se sai ensimmäisen nimeään kantavan sarjan seuraavalla vuosikymmenellä.

Tällä kertaa Neiti Ihme on Kamala Khan, 16-vuotias muslimityttö, jonka vanhemmat ovat pakistanilaisia maahanmuuttajia. Hahmon on tarkoitus ilmentää Marvel-sarjakuvien lukijoiden kasvavaa monimuotoisuutta.

Uudelleenlämmitetty hahmo pystyy suurentumaan, kutistumaan sekä muuttamaan raajojensa ja kehonsa muotoa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Sarjan näyttelijäkaartissa nähdään Vellanin lisäksi Aramis Knight, 22, Saagar Shaikh, Rish Shah, Zenobia Shroff, Mohan Kapur, 56, Matt Lintz, 20, Yasmeen Fletcher, Laith Nakli, 52, Azhar Usman, 46, Travina Springer sekä Nimra Bucha.

Toimintaelokuva Bad Boys for Lifen tekijät Adil El Arbi, 33, sekä Bilall Fallah, 36, ohjaavat sarjan jaksot. Mukana sarjaa ovat ohjaamassa myös You-sarjasta tunnettu Meera Menon sekä Oscar-voittaja Sharmeen Obaid-Chinoy, 43.

Marvelin ensimmäinen muslimitaustainen supersankari Khan tullaan näkemään myös helmikuussa 2023 ensi-iltansa saavassa The Marvels -elokuvassa.

Lue myös: Harry Potter -tähti Daniel Radcliffesta Marvel-supersankari? Näyttelijä kommentoi huhuja

Lue myös: Disney+-palvelun uusi Marvel-supersankarisarja julkaistaan jo keväällä - traileri herätti odotukset

Lue myös: Nähdäänkö Ryan Reynolds uudessa Marvel-elokuvassa? Mies kommentoi huhuja

Lähde: The Hollywood Reporter, Daily Mail,

Kilpailut

Uusimmat