Kuva: Senja Rapila

Olli Hermanin ja Tytti-puolison lapsi sai nimen - katso suloinen julkaisu

11.05.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Laulaja Olli Herman kertoo Instagram-sivullaan, että lapsen nimi on Robin Herman.

Reckless Love -yhtyeestä tuttu Olli Herman ja hänen puolisonsa Tytti saivat tänä vuonna ensimmäisen lapsensa.

Nyt Herman paljastaa Instagram-julkaisussaan, että lapsi on saanut kauniin nimen.

"Meidän poikamme. Robin Herman", Olli Herman kirjoittaa.

"Meillä oli mielessämme muutama eri nimi ennen kuin hän syntyi. Tajusimme lopulta, että olimme ajatelleet väärin, kun tapasimme hänet. Hänen persoonansa ja läsnäolonsa olivat jotain paljon suurempaa kuin odotimme. Hän loistaa kuin tähti. Hänen nimensä on Robin", laulaja jatkaa. 

Näet Hermanin julkaisun alta tai tästä. 

Reckless Love sai tänä vuonna maailmanlaajuisesti suurta huomiota, sillä yhtyeen musiikkia kuullaan Peacemaker-sarjassa.

HBO:n Peacemaker-supersankarisarja on ollut maailmanlaajuinen hitti ja se nousi jopa striimatuimmaksi sarjaksi koko planeetalla. Sarjassa pääosaa ja nimikkosupersankaria esittää John Cena.

- Emme tiedä, mistä James Gunn (ohjaaja) bongasi meidän bändimme, mutta hän on genren kova fani ja saattanut löytää Reckless Loven esimerkiksi Hanoi Rocksin kautta. James on varmasti tutkinut myös skandinaavista nykyrockia tarkkaan, sillä hän on selvästi kartalla, mitä genressä tapahtuu, Herman ja kitaristi Pepe Reckless kertoivat Voice.fi:n haastattelussa. Voit lukea koko haastattelun täältä.

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Reckless Loven musiikkia kuuluu maailman suosituimmassa sarjassa - "Tuli epätodellinen olo"

Lue myös: Olli Herman kertoo olleensa veloissa ensimmäisen albuminsa aikoihin - "Musabisnes ei ole bisnes"

Lue myös: Koronaan sairastunut Olli Herman päivitti kuulumisiaan: "Kuume on laskenut"

Kilpailut

Uusimmat