Kuva: AOP

Rob Kardashian ei osallistunut siskonsa häihin - hyvästä syystä

26.05.2022 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kourtney Kardashianin ja Travis Barkerin häitä vietettiin viime viikonloppuna. Rob Kardashian kuitenkin jätti juhlat väliin.

Kourtney Kardashianin, 43, ja Travis Barkerin, 46, hääjuhlia vietettiin viime viikonloppuna Italiassa. Molempien osapuolten läheiset olivat paikan päällä, mutta eräs Kardashiania lähellä oleva henkilö puuttui. Naisen veli Rob Kardashian, 35, nimittäin ei osallistunut juhliin.

Rob Kardashiania lähellä oleva lähde paljastaa, että syy poisjääntiin oli varsin yksinkertainen. Rob ei ole vielä toipunut oikeudenkäynnistä, jota Kardashianit kävivät Blac Chynaa vastaan.

- Robilla oli kyllä ajatus osallistua häihin ja hän olisi saattanut Kourtneyn alttarille. Valitettavasti Rob kärsii valtavasta stressistä oikeudenkäynnin vuoksi ja perhe oli lopulta sitä mieltä, että Robin täytyy nyt vain levätä ja viettää aikaa tyttärensä kanssa, lähde sanoo Hollywood Life -julkaisulle. 

Chynan mukaan Kardashianin perhe oli toiminnallaan masinoinut hänestä kertovan tosi-tv-sarjan lakkauttamisen yhden tuotantokauden jälkeen, ja aiheuttaneet täten mahdollisesti miljoonien dollareiden tulonmenetykset. Lopullisen tuomion mukaan Kardashian-Jennerit eivät ole aiheuttaneet Chynalle taloudellista vahinkoa ja Chyna hävisikin oikeustaistelun. 

Rob Kardashian ja Chyna seurustelivat vuosina 2016 ja 2017

Lue myös: Rob Kardashian todistaa - suhteessa kuristamista, pahoinpitelyä ja aseella osoittelua

Lue myös: Kardashian-Jennerit voittivat oikeustaistelun Blac Chynaa vastaan

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat