Kuva: AOP / EPA-EFE

Valamiehistö nukahteli Amber Heardin ja Johnny Deppin oikeudenkäynnissä - pitkät videokuulemiset ottivat koville

07.06.2022 17:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Oikeudenkäynnin pikakirjoittajana toiminut Judy Bellinger kertoo, että osan valamiehistön jäsenistä oli vaikea pysyä hereillä.

Osalla valamiehistä oli vaikeuksia pysytellä hereillä Johnny Deppin, 58, ja Amber Heardin, 36, välisessä oikeudenkäynnissä, ainakin oikeudenkäynnin pikakirjoittajan mukaan.

Oikeudenkäynnin valamiehistö koostui seitsemästä henkilöstä, joista viisi oli miehiä ja kaksi naisia, joista osa nukahteli istuntojen aikana.

- Muutamat valamiehistä torkahteli, oikeudenkäynnissä pikakirjoittajana toiminut Judy Bellinger kertoo. Hän täsmentää, että toinen nukkujista oli ylä-, ja toinen alarivissä.

- Oikeudenkäynnissä oli runsaasti videokuulumisia ja yhtäkkiä näin heidän päänsä pudonneen alas, hän jatkaa.

Bellinger kertoo myös, että tarkkaavaisin valamiehistön jäsenistä ei ollut osallisena oikeudenkäynnin loppuun saakka, sillä tämä kuului varajäsenistöön.

- Yksi varajäsenistä oli tarkkaavaisin, hän oli luultavasti se, joka kuunteli tarkimmin. Katselin hänen kasvonilmeitään ja hän keskittyi syvästi kaikkeen sanottuun. Luulen, että hän olisi antanut loistavan tuomion, mutta hänellä ei ollut mahdollisuutta nähdä tapausta loppuun asti, pikakirjoittaja valottaa.

Valamiehistö julisti oikeudenkäynnin tuomion viikko sitten. Valamiehistö tuomitsi Heardin maksamaan 14 miljoonan euron edestä vahingonkorvauksia Deppille. Oikeus kuitenkin alensi Heardille tuomittua vahingonkorvausta kymmeneen miljoonaan euroon, sillä Virginian osavaltiossa on määritelty kattosumma vahingonkorvauksille. Depp vuorostaan tuomittiin lähes kahden miljoonan euron suuruisiin vahingonkorvauksiin entiselle puolisolleen.

Entisen pariskunnan välinen oikeudenkäynti alkoi huhtikuun alkupuolella ja kesti yhteensä kuuden viikon ajan.

Voit lukea oikeudenkäynnistä aiemmin kirjoitetut uutiset täältä.

Lue myös: Mitä tapahtuu, jos Amber Heard ei kykene maksamaan vahingonkorvauksia Deppille?

Lue myös: Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin tulos selvillä - "Sain elämäni takaisin"

Lue myös: Elon Musk tiivistää Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin kahteen lauseeseen - "Toivon heidän jatkavan eteenpäin"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat