Kuva: Rotten Tomatoes / YouTube

Tänään tv:ssä: Tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa osa näyttelijöistä oli kokenut tapahtumat oikeastikin

21.07.2022 07:15 - Riia Frost

Elokuvassa on yritetty kuvailla syyskuun 11. terrori-iskujen tapahtumia mahdollisimman tarkassa aikajärjestyksessä.

21 vuotta sitten kaksi lentokonetta joutui terroristien kaappaamaksi, jonka seurauksena ne lensivät World Trade Centerin torneihin 11. syyskuuta 2001. Kyseessä on historiallinen tragedia, joka ravisutti koko maailmaa, ja jota ihmiset muistelevat tänäkin päivänä.

Tämän illan elokuvassa palataan tuohon kyseiseen päivään. Vuonna 2016 ensi-iltansa saaneessa United 93 -elokuvassa kuvaillaan kronologisesti tapahtunutta sekä lentokoneen sisältä että sen ulkopuolelta mahdollisimman tarkassa aikajärjestyksessä. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Greengrass, 66, jonka myöhäisiä töitä ovat muun muassa News of the World ja Medusan sinetti.

Greengrass muisteli BBC:n haastattelussa, että hän halusi tehdä elokuvasta mahdollisimman todentuntuisen. Tästä syystä elokuvaan valikoitiin lennonjohdon henkilöstön rooleihin ihmisiä, jotka olivat olleet vastaavassa roolissa tosielämässä. 

- Kuvauksissa pystyi tuntemaan tämän uskomattoman tunteellisen sähköisyyden, Greengrass kuvaili.

Greengrass nosti esimerkiksi erään kohtauksen, jossa yksi lennonjohdon naishenkilö kokee pienen shokin tunteen.

- Se ei ollut näyttelemistä, vaan hän eli uudelleen tapahtumia, joita hän oli käynyt läpi, Greengrass painotti.

Kyseinen elokuva onkin Greengrassin uran yksi haastavimmista elokuvista. United 93 -elokuvan pääosissa ovat näyttelijät Cheyenne Jackson, Christian Clemenson, Gary Commock, Opal Alladin, Polly Adams sekä Trish Gates. Elokuvan koko trailerin voit katsoa alta, mutta huomioithan, että elokuvan ikärajasuositus on K16.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

United 93 (K16)

TV 5

21:00

Lue myös: Viimeinen WTC:n pelastustöihin osallistunut koira lopetettiin - paloasemalta liikuttava ele

Lue myös: Suosikkinäyttelijästä yllättävä paljastus - palasi palomieheksi WTC-iskujen aikaan

Lähteet: BBC, IMDB

Kilpailut

Uusimmat