Kuva: AOP

Elon Muskin isä solvaa poikaansa - kehottaa laihduttamaan

02.08.2022 13:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Teknologiamiljardöörillä ja hänen isällään on hankala suhde, josta Elon Musk on puhunut aiemmin julkisuudessa.

Teknologiamiljardööri Elon Muskin, 51, isä Errol Musk, 79, vieraili hiljattain Kyle & Jackie O -ohjelmassa.

Ohjelmassa Errolilta kysyttiin, onko hän ylpeä pojastaan. Isän vastaus oli selkeä: ei ole. Hän myöntää Teslan toimitusjohtajan saavuttaneen paljon urallaan, mutta Errolin mukaan koko Muskin perhe on hyvin kyvykäs, joten hän ei koe olevansa ylpeä Elonista.

- Olemme perhe, joka on tehnyt paljon asioita jo pitkän aikaa, Errol valottaa maailman rikkaimman miehen taustoja. Errol on itse tehnyt uran insinöörinä

Sen sijaan Errol nimeää Elonin veljen Kimbal Muskin ilokseen ja ylpeydekseen. Kimbal toimii ravintoloisijana ja on Errolin mukaan myös tienannut ensimmäisen miljardinsa.

Haastattelussa Errol kommentoi myös hiljattain Elonista otettuja kuvia, joissa miljardööri esiintyi ilman paitaa.

- Elon on vankkaa tekoa, mutta hän on syönyt huonosti, Errol toteaa.

Hänen mukaansa Elonin olisi syytä nauttia erityistä ravintolisää, joka auttaisi Elonia pudottamaan painoa.

- Hän ei ole mikään nuori mies, hän on viisikymmentä, Errol kommentoi poikaansa.

Errol valottaa myös Elonin ajatuksia omasta urastaan. Isän mukaan Elon ei ole tyytyväinen omaan uraansa, vaan on myöhässä aikataulusta.

- Hän olisi halunnut olla urallaan tässä pisteessä viisi vuotta sitten. Hän on turhautunut edistymiseensä ja se on ymmärrettävää. Tiedän sen kuulostavan hullulta, mutta meidän perheellämme on tapana ajatella niin, hän kertoo.

Elonin vanhemmat Errol ja Maye Musk erosivat vuonna 1979. Elonilla ja Kimbalilla on lisäksi sisko Tosca Musk. Errolilla on lisäksi kaksi lasta tytärpuolensa Jana Bezuidenhoutin kanssa.

Elonilla on ollut haastava suhde isänsä kanssa ja miljardööri onkin puhunut julkisuudesta hankalasta isäsuhteestaan.

- Hän on kamala mies, jolla on pahat mielessään, Musk on kommentoinut aiemmin Rolling Stone -julkaisulle kyyneleet silmissään.

Myös Errol on kertonut vastineessaan julkaisulle tunnoistaan.

- Minua on syytetty homoseksuaaliksi, misogynistiksi, pedofiiliksi, petturiksi, rotaksi, paskaksi, äpäräksi sekä ties miksi muuksi. Oma äitini on sanonut minun olevan häikäilemätön ja että minun tulisi olla humaanimpi, hän totesi vastineessaan.

Lue myös: Elon Muskin sukupuu on kirjava - perheenlisäystä tytärpuolen kanssa, eroja ja erikoisia etunimiä

Lue myös: Elon Musk saapui äitinsä kanssa Met-gaalan punaiselle matolle

Lue myös: Elon Muskin isä kertoo saaneensa salaa lapsen tytärpuolensa kanssa: 'Olemme maan päällä lisääntyäksemme'

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat