Kuva: AOP

Harry Styles ottaa kantaa faniensa epäilyksiin hänen seksuaalisuudestaan: "Haluan vain laulaa"

23.08.2022 22:15 - Riia Frost

Styles on kohdannut faneiltaan epäilyksiä siitä, että Styles on joko queer tai esittää olevansa sitä.

Entisen One Direction -yhtyeen jäsenistä menestynein sooloartisti Harry Styles, 28, kasvattaa suosiotaan soolotuotannollaan. Suurella suosiolla on kuitenkin seuraamukset, joista hän kertoo tarkemmin Rolling Stone -julkaisussa. Styles muun muassa sanoo, että hänestä tuntuu epämukavalta, kun hänen yksityiselämänsä päätyy julkiseen tietoon, ja kun laulajan fanit kritisoivat hänen tyttöystäväänsä Olivia Wildea internetissä.

- Se on ilmeisen haastavaa tuntea, että minun lähellä oleminen tarkoittaa, että olet Twitter-käyttäjien kohteena tai jotain vastaavaa. Haluan vain laulaa, Styles toteaa.

Styles tunnetaan musiikkinsa lisäksi myös sukupuolirooleja rikkovasta tyylistään, joka on herättänyt paljon ihailua. Styles kertoo kuitenkin kohdanneensa monilta faneiltaan epäilyksiä siitä, että laulaja olisi tyylinsä puolesta varmasti seksuaalisuudeltaan queer. Osa faneista taas epäilee, että Styles vain esittää olevansa queer, jotta hän hyötyisi siitä urallaan.

Styles ei ole kuitenkaan koskaan vahvistanut seksuaalisuuttaan ja jopa kummastelee muiden perusteluita.

- Joskus ihmiset sanovat, että ”olet seurustellut julkisesti vain naisten kanssa”, mutta en usko olleeni julkisesti kenenkään kanssa. Jos joku ottaa sinusta kuvan jonkun toisen seurassa, se ei tarkoita, että olet päättänyt olla julkisessa parisuhteessa tai vastaavaa, Styles korostaa.

Kun Stylesilta on kysytty hänen seksuaalisuudestaan, tähti on vastannut ”sillä ei ole merkitystä”, ja että on vanhanaikaista olettaa, että hänen täytyisi sitä määritellä. Styles ottaa kyseiseen aiheeseen uudestaan kantaa, kun haastattelussa keskustellaan hänen tulevasta elokuvastaan My Policeman, jossa tähti näyttelee 1950-luvun kaapissa olevaa homoseksuaalista poliisia.

- Luulen, että kaikki, minä mukaan lukien, käyvät oman matkansa selvittäen seksuaalisuuttaan ja ollakseen enemmän sujut sen kanssa, Styles pohtii.

Harry Styles ei koe hänen seksuaalisuudella olevan mitään merkitystä hänen työssään. (kuva: All Over Press)

Lue myös: Harry Styles saa oman yliopistokurssinsa - entinen One Direction -bänditoveri reagoi uutiseen

Lue myös: Harry Styles perui Kööpenhaminan-keikkansa ampumavälikohtauksen vuoksi: "Olen murtunut"

Lähteet: CNN

Kilpailut

Uusimmat